Valtion metsien käytöstä Lapissa syntyi suunnitelma – eriäviä näkemyksiä heräsi
Metsähallituksen mukaan Lapissa eri maankäyttömuotoihin kohdistuu aiempaa suurempia paineita.
Valtion monikäyttömetsien puuston hyvä kasvu ja metsien rakenne mahdollistavat hakkuiden maltillisen kasvattamisen 2,1 miljoonan kuution vuositasolle. Kuvituskuva. Kuva: Arto KomulainenMetsähallituksen Lapin luonnonvarasuunnitelma vuosille 2026–2031 on valmistunut, ja sen käyttöönotto aloitettu, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan. Tuore suunnitelma sisältää Metsähallituksen strategian teemoihin pohjautuvan toimintaohjelman vuosille 2026–2031.
Suunnitelmassa on pyritty sovittamaan yhteen muun muassa metsätalouden, luonnonsuojelun, matkailun, porotalouden sekä kasvavan uusiutuvan energian tarpeita.
Lapin luonnonvarasuunnitelman projektipäällikkö Eric Raunion mukaan Lapissa valtion maa-alueet ovat monien erilaisten, keskenään ristiriitaistenkin odotusten ja tarpeiden kohteena.
Luonnonvarasuunnitelmassa onkin haettu kestäviä ja kokonaishyödyn kannalta parhaita ratkaisuja yhdessä eri sidosryhmien kanssa.
”Luonnonvarasuunnitelmassa olemme yhdessä sidosryhmien kanssa hakeneet ratkaisuja, joilla eri käyttömuotoja voidaan sovittaa yhteen kestävällä tavalla ja mahdollisimman hyvän kokonaishyödyn saavuttamiseksi.”
Toimintaohjelmassa linjataan Raunion mukaan muun muassa alueen hakkuumahdollisuus, luonnon monimuotoisuutta ja porolaidunten tilaa vahvistavia toimenpiteitä sekä ratkaisuja eri maankäyttömuotojen yhteensovittamiseen.
”Konkreettisia esimerkkejä ovat porotalouden tärkeiden kesälaidunalueiden kartoitus sekä uudenlaisen teollisen maankäytön yhteistyöryhmän pilotointi”, hän kuvaa.
Valtion monikäyttömetsien puuston hyvä kasvu ja metsien rakenne mahdollistavat hakkuiden maltillisen kasvattamisen 2,1 miljoonan kuution vuositasolle.
Hakkuiden mitoituksessa on Metsähallituksen mukaan huomioitu hiilinielutavoite ja erilaiset maankäytön rajoitteet hakkuumahdollisuutta laskevina tekijöinä. Puuston 4,4 miljoonan kuution vuosittaisesta kasvusta hakataan alle puolet, joten metsien puumäärä ja hiilinielu lisääntyvät tulevaisuudessa.
Suunnitelma on herättänyt Metsähallituksen tiedotteen mukaan myös eriäviä näkemyksiä.
Koska eri maankäyttömuotojen tarpeista ja toiveista haluttiin saada tietoa, oli suunnittelussa mukana toimijoita monilta eri toimialoilta.
Suunnitelma on kuitenkin herättänyt Metsähallituksen mukaan myös eriäviä näkemyksiä.
Paliskuntain Yhdistys ja Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ilmoittivat toukokuussa irtisanoutuvansa suunnitelman laadinnan loppuvaiheessa suunnitelmasta.
Paliskuntain Yhdistyksen mukaan Metsähallituksen tavoitteet hakkuiden lisäämisestä sekä energiahankkeiden, kaivostoiminnan ja kasvavan matkailun edistämisestä luovat Lapin luonnonvarasuunnittelun alueeseen valtavan maankäytön paineen.
”Eri maankäyttömuodot vähentävät suoraan, heikentävät välillisesti ja pirstaloivat poronhoidon toimintaympäristöä – kumulatiivisia haittavaikutuksia ei tunnisteta”, todetaan yhdistyksen toukokuisessa tiedotteessa.
Luontoliiton Lapin piiri kertoo toukokuisessa tiedotteessaan keskeiseksi syyksi irtisanoutumiselleen luonnonvarasuunnitelmasta Metsähallituksen tavoitteen kasvattaa hakkuumääriä.
“Valitettavasti luonnonvarasuunnitelma ei nykymuodossaan täytä kansallisia ja EU-tason velvoitteita. Maankäyttö suunnittelualueella on luonteeltaan kumuloituvaa. Hakkuumäärien kasvattaminen yli 10 prosentilla heikentää luonnonelinympäristöjen tilaa entisestään”, toteaa Lapin piirin toiminnanjohtaja Sisli Piisilä Luontoliiton tiedotteessa.
Lapin luonnonvarasuunnitelman ohjausryhmän puheenjohtaja Samuli Myllymäki pitää Paliskuntain yhdistyksen ja Lapin piirin irtaantumista suunnitelmasta harmillisena.
”Samaan aikaan näemme tärkeänä sen, että molemmat tahot osallistuivat tiiviisti suunnitelman laadintaan ja saimme huomioitua myös heidän näkemyksiään. Pitkäjänteinen ja hyvä yhteistyö paliskuntien sekä luonnonsuojelujärjestöjen kanssa jatkuu”, hän kertoo.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




