Luken tuore arvio: Ilvespentueita yhtä paljon kuin vuosi sitten
Ennen metsästyskautta Suomessa arvioidaan olevan hieman yli 1 800 yli vuoden ikäistä ilvestä.Luonnonvarakeskus (Luke) tiedottaa, että ilvesten määrä on pysynyt edellisvuoden tasolla suurimmassa osassa Suomen riistakeskuksen alueista.
Tulevana syksynä koko Suomessa arvioidaan olevan 1 845–1 955 yli vuoden ikäistä ilvestä.
Pentueita on nyt hieman enemmän Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa.
Selvää laskua kannassa oli tapahtunut Oulun Poronhoitoalueen ulkopuolisessa osassa ja Kaakkois-Suomessa.
Arviot perustuvat petoyhdyshenkilöiden pentuehavaintoihin ja lumijälkilaskentoihin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

