Kalliit kuljetukset kurittavat suomalaissahoja
Suomalaissahat pärjäävät puun korjuussa ja sahauksessa kilpailijoilleen. Etumatka sulaa kuljetuskustannuksiin. Rikkidirektiivi iskee sahojen kilpailukykyyn vielä oman lovensa.Sahatavaran kuljetuskustannukset ovat merkittävä kilpailuhaitta suomalaissahoille, sillä kustannukset ovat puolet kovemmat kuin Ruotsissa ja kolminkertaiset Saksaan nähden.
Sen sijaan korjuun ja sahauksen tehokkuudessa suomalaissahat pärjäävät pahimmille kilpailijamailleen.
Kuljetuskustannukset ovat välttämätön paha, sillä suomalaissahat vievät yli puolet tuotannostaan ulkomaille.
Pöyryn mukaan kuljetuskustannukset nousevat noin 30 euroon kuutiolta. Luvussa on mukana kotimaahan jäävä sahatavara. Rikkidirektiivi lisää sahatavaraviennin kustannuksia vielä neljä euroa kuutiolta.
Sahan portilla kalleinta puu on saksalaissahoille korkeiden kantohintojen vuoksi.
Vertailuun valittuna vuonna 2012 kantohinnat olivat karanneet sahoilta, joten tulokset jäivät heikoksi.
Kovinta kantohintaa maksaneet saksalaissahat tekivät raskaita tappioita. Suomessa ja Ruotsissa sahat sentään tekivät käyttökatetta.
Parasta tulosta tekivät ruotsalaissahat, joille tukki oli halvinta. Niiden liiketulos pysyi plussalla, mutta pääomakustannuksiin ja rahoituskulujen hoitoon rahat eivät riittäneet.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

