Linnut kertovat metsän tilasta – siinä missä osa lajeista vähenee, moni laji on runsastunut ja voi hyvin
Metsien järeytymistä osoittaa esimerkiksi palokärjen runsastuminen 12 000 parista 30 000–50 000 pariin. Siitä on tullut tuttu lintu myös taajamissa.Kun kuuntelee luonnonsuojelijoita, ihmettelee mistä tuollainen maailmanlopun tunnelma kumpuaa. Ymmärtäisin sen, jos he olisivat huolissaan trooppisten alueiden lajikadosta ja sademetsien hupenemisesta, mutta he vaahtoavat Suomen metsien kurjasta jamasta. Yhtenä perusteena puheille ovat taantuneet linnut, tiaiset etunenässä.
Mutta miksi katsotaan vain häviämisiä? Metsä on muuttuva ekosysteemi, jossa lajien runsaussuhteetkin vaihtelevat eivätkä kaikki muutokset suinkaan johdu hakkuista.
Lintujen määrät ovat selvästi kasvaneet viimeisten 70 vuoden aikana, siis samana aikaan, kun metsätalous muuttui suurten puiden harsinnasta selväpiirteiseen jaksolliseen kasvatukseen harvennuksineen ja päätehakkuineen.
Otin tarkasteluun metsän koko lintulajiston, 102 lajia. Mukana ovat kolopesijät paitsi kottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, naakka ja tervapääsky sekä puissa pesivät lajit lukuun ottamatta merikotkaa, kalasääskeä ja harmaahaikaraa. Avomaan lajeja, jotka usein pesivät hakkuuaukeilla (kuten pikkukuovi), en ottanut mukaan.
Näin rajatussa lajistossa on 58 lajia, joiden kanta on selvästi 70 vuodessa kasvanut, muutamilla moninkertaiseksi; 27 lajilla kanta on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla ja 17 lajilla kanta on pienentynyt kymmeniä prosentteja. Yksikään metsälaji ei ole tarkasteluaikana kadonnut.
Olen käyttänyt lintujen määrissä Merikallion aineistoa 1953 ja kolmannen lintuatlaksen tuloksia 2006–2010. Neljäs lintuatlas, joka käynnistyi tänä keväänä, tulee antamaan lisävaloa metsätalouden vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen.
Metsä on muuttuva ekosysteemi, jossa lajien runsaussuhteetkin vaihtelevat eivätkä kaikki muutokset suinkaan johdu hakkuista.
1950 luvulla puukiipijöitä oli 30 000 paria, nyt 200 000–300 000 paria; sinipyrstö oli äärimmäinen harvinaisuus, nyt niitä pesii vuosittain 300–1 500 paria; harmaapäätikkojen runsastuminen 500 parista nykyiseen 3 000–4 000 pariin kertoo samalla haavan runsastumisesta ja järeytymisestä; metsien järeytymistä osoittaa myös palokärjen runsastuminen 12 000 parista 30 000–50 000 pariin ja samalla palokärjestä on tullut tuttu lintu myös taajamissa.
Tilhen kannaksi arvioitiin 1950-luvulla 3500 paria, kolmannessa lintuatlaksessa 20 000–90 000; pikkusiepon osalta luvut ovat 100 ja 2 000–6 000; varpuspöllön 200 ja 4 000–10 000.
Kanalintujen lukumäärät vaihtelevat suuresti muun muassa pesimäajan säiden ja petotilanteen vuoksi, mutta esimerkiksi teeri on runsastunut 1950-luvun vajaasta 400 000 nykyiseen 610 000–740 000.
Tämähän pitäisi kertoa suurena uutisena siinä, kun muutaman lajin niukentuminenkin!
Selvästi taantuneita lajeja ovat kuukkeli, pohjansirkku, töyhtö-, hömö- ja lapintiainen, kehrääjä, valkoselkätikka, pohjantikka, helmipöllö ja riekko. Selvimmin metsätalouden muutoksista ovat kärsineet kuukkeli ja valkoselkätikka.
Pohjansirkun vähenemisen syyt ovat talvehtimisalueilla, kehrääjän kiusana on voimakkaasti kasvanut autoliikenne, riekon soiden ojitukset.
Metsätiaisten taantuminen sen sijaan on paljon monisyisempi ongelma: takana on kilpailu metsään levinneiden tali- ja sinitiaisen kanssa, kymmenkertaisesti runsastuneen käpytikan aiheuttamat pesätuhot ja varpuspöllön ja varpushaukan tehostunut saalistus.
Jos jokainen käpytikkapari tuhoa yhdenkin tiaspesän, se merkitsee jo puolta miljoonaa epäonnistunutta pesintää!
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
