Kiinan sellumarkkinat vetävät taas
Lehtisellun vienti Kiinaan ja muualle Aasiaan on vahvistunut, raportoi sellu- ja paperikauppaa seuraava Foex. Lehtisellun toimitukset Kiinaan kasvoivat kesäkuussa 11 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Heikot aiemmat kuukaudet kuitenkin jättivät ensimmäisen vuosipuoliskon viennin 150 000 tonnia pienemmäksi kuin viime vuonna. Alkuvuonna paperin ja kartongin käyttö väheni Kiinassa hidastuneen talouskasvun takia.
Myös havusellun vienti Kiinaan veti kesäkuussa paremmin kuin vuosi sitten, mutta kasvu oli vain kolme prosenttia.
Kartongin hinnat ovat alkaneet hivuttautua ylös sekä Kiinassa että Pohjois-Amerikassa. Hintojen nousu on kuitenkin tyypillistä kesäkuukausina, kun kartongin toimitusmäärät vähenevät.
Toimitusmäärän lasku on nähtävissä myös Euroopassa, mutta toistaiseksi se ei ole vielä vaikuttanut hintoihin.
Foexin mukaan havusellun toimitusmäärä Euroopassa näyttää melko hyvältä. Toimitukset kasvoivat kesäkuussa kuusi prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.
Sanomalehtipaperin kysynnän arvioidaan vähenevän kuusi prosenttia tänä vuonna. Arvio on tehty tammi–kesäkuun lukujen pohjalta.
Euroopan sanomalehtipaperin toimitukset vähenivät kesäkuussa 11,5 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.
EMILIA PALOJÄRVI
Sanoma-
lehtipaperin kysynnän arvioidaan vähenevän.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
