St1 sulkee Kajaanin etanolitehtaan: ”Laitoksella ei ole tällä hetkellä perusteita tuottaa etanolia”
Sahanpurusta etanolia jalostanut laitos ei ole koskaan päässyt tavoiteltuihin tuotantomääriin. Toiminta on ollut koko ajan tappiollista.Energiayhtiö St1 lopettaa etanolituotannon Kajaanissa, Lahdessa ja Vantaalla tämän vuoden aikana.
Muutosneuvottelujen tuloksena 26 vakituisen työntekijän työsuhde päättyy. Määräaikaiset työsuhteet ovat päättyneet jo muutosneuvotteluiden aikana.
St1 on tehnyt Kajaanissa flexfuel-autoihin sopivaa E85-polttonestettä sahanpurusta vuodesta 2015 lähtien. Lahden ja Vantaan laitokset ovat käyttäneet raaka-aineenaan elintarviketeollisuuden jätteitä.
St1:n tiedotteen mukaan Lahden ja Vantaan laitosten merkittävin raaka-ainetoimittaja on siirtänyt raaka-ainevirtansa pois yhtiön tuotantolaitoksilta. Raaka-aineiden saatavuuden varmistaminen on osoittautunut erittäin hankalaksi.
”Lisäksi tuotantolaitosten kilpailuympäristö on merkittävästi muuttunut, eikä edellytyksiä kannattavalle liiketoiminnalle ole ollut löydettävissä”, todetaan tiedotteessa.
Kajaanin sahanpurulaitoksen tuotanto on ollut tappiollista koko laitoksen toiminnan ajan.
”Näköpirissä ei ole, että tilanne parantuisi. Laitoksella ei ole tällä hetkellä perusteita tuottaa etanolia, eikä muita tuotteita”, St1 perustelee lopettamista.
Kajaanissa tuotantotavoitteena oli 10 miljoonaa litraa bioetanolia vuodessa, mutta laitos on yltänyt parhaimmillaan vain noin kahden miljoonan litran vuosituotantoon.
Kajaanin tehdas on toiminut teollisen koon koelaitoksena, jonka tarkoituksena on ollut teknisen ja kaupallisen konseptin kehittäminen skaalausta varten.
Työ- ja elinkeinoministeriö myösi St1:lle 12 miljoonaa euroa energiatukea biojalostamon rakentamiseksi Kajaaniin vuonna 2014. Laitos maksoi noin 40 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









