Pölkky Oy investoi Kajaanin tuotantolaitokselleen noin 10 miljoonaa euroa
Taivalkosken uusi höyläämö on saatu vastikään tuotantokäyttöön. Höyläämöinvestointi kasvattaa yhtiön liikevaihtoa arviolta noin 30 miljoonaa euroa.
Pölkky Oy:n Kajaanin tuotantolaitoksen uusien laitteiden tuotannollinen koekäyttö on määrä aloittaa ensi vuoden lopulla. Kuva: Kai TirkkonenPölkky Oy investoi Kajaanin tuotantolaitoksellaan sahatavaran tuorelajitteluun ja rimoituslaitokseen. Laitteet toimittaa ja automaatioasennuksen toteuttaa lahtelainen Jartek.
Pölkky Oy ei kerro investoinnin tarkkaa summaa, mutta kysymys on toimitusjohtaja Petteri Virranniemen mukaan suuruusluokaltaan noin 10 miljoonasta eurosta.
Kajaanissa hankkeen valmistelutyöt ovat jo täydessä vauhdissa ja laiteasennukset päästään aloittamaan vuoden päästä syksyllä. Tuotannollinen koekäyttö on määrä aloittaa vuoden 2022 lopulla.
”Uusi linjasto asennetaan nykyiseen rakennukseen mahdollisimman lyhyellä tuotannon pysähdyksellä", Virranniemi kertoo.
Pölkky Oy:n investointiohjelman ensimmäinen kehitysprojekti on ollut Taivalkosken höyläämö, joka on saatu vastikään tuotantoon.
Höyläämöinvestointi oli suuruusluokaltaan noin 10 miljoonaa euroa ja se kasvattaa yhtiön liikevaihtoa arviolta noin 30 miljoonaa euroa.
Jartek toimitti automaatioratkaisuja myös Taivalkosken tuotantolaitoksen höyläämöön ja kuivalajitteluun.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
