Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Työryhmä ehdottaa puun hinnoittelun uudistamista

    Puumarkkinatyöryhmä esittää rungonosahinnoitteluun siirtymistä. Menetelmässä runko jaetaan läpimitan perusteella rungonosiin, esimerkiksi neljään eri osaan, jotka jokainen hinnoitellaan erikseen.

    Hakkuukone laskisi läpimittojen osuudet, eikä katkonnalla olisi merkitystä lopputulokseen kantorahan osalta.

    ”Esitys vähentäisi puunostajan suorittaman katkonnan vaikutusta metsänomistajan puunmyyntituloihin. Vastaavasti puuta käyttävä teollisuus voisi katkoa ostamansa puut paremmin korjuuhetken kysynnän ja jalostusarvon perusteella sopiviin mittoihin”, summaa metsäjohtaja Tomi Salo Metsäteollisuus ry:stä.

    Työryhmän mallissa metsänomistajan kantoraha määräytyisi kunkin läpimittaluokan sisältämien rungonosien tilavuuden mukaan. Puut ostanut yhtiö saisi hoitaa katkonnan haluamallaan tavalla, eikä se vaikuttaisi kantorahaan.

    Läpimitan lisäksi malliin on ympätty laatuvaatimukset. Alimmillaan kyse on nykyisistä kuitupuun laatuvaatimuksista. Järeimmissä luokissa käyttöön tulevat saha- ja vaneritukin laatuvaatimukset.

    Ostaja hyötyisi katkonnan vapautumisesta monin tavoin. Se vähentäisi hukkapuuta ja antaisi mahdollisuuden katkoa puut juuri tarpeeseen sopivaksi.

    Menetelmä muistuttaa runkohinnoittelua, jossa ostaja maksaa jokaiselle puulajille vain yhden hinnan. Kyseisen menetelmän käyttö on jäänyt vähäiseksi, vaikka se olisi metsänomistajalle hyvin selkeä.

    Salon mukaan rungonosiin perustuva hinnoittelu jakaa riskiä.

    ”Runkohinnalla ostettaessa ostaja ei voi tietää, mitä puun sisältä löytyy. Rungon osiin perustuvassa hinnoittelussa riski ja menetelmän edut jakaantuvat tasaisemmin.”

    Paperilla menetelmä vaikuttaa monimutkaiselta. Se johtuu siitä, että nykyistä tavaralajimenetelmää on käytetty kymmeniä vuosia. Se on siten iskostunut kaikkien mieleen.

    ”Tämä on oikeasti hyvä vaihtoehto kaikille osapuolille. Tässä vaiheessa on silti mahdotonta sanoa, lyökö tämä uusi menetelmä läpi ja tuleeko siitä joskus valtamenetelmä. Seuraavassa vaiheessa sitä pitää alkaa kokeilla.”

    Yhtenä menetelmän etuna on, että se palkitsee ainakin periaatteessa pitkäjänteisiä metsätalouden harjoittajia. Se toteutuu, jos järeistä ja laadukkaista rungonosista aletaan maksaa korkeampaa hintaa.

    Rungonosien mittaus tapahtuisi hakkuukoneen mittalaitteella, kuten nykyisessäkin tavaralajimenetelmässä.

    Puumarkkinatyöryhmä esittää myös uutta toimintamallia, jossa metsänhoitoyhdistys tai muu vastaava toimija tarjoaa puun ostajalle korjuuvalmista leimikkoa.

    ”Kumisaappaiden jäljet metsässä maksavat. Uudessa toimintamallissa leimikot valmistellaan kerralla siten, että hinnoittelu ja korjuun aloittaminen on mahdollista ilman erillistä ostajan tekemää maastokäyntiä”, selittää metsäjohtaja Juha Hakkarainen MTK:sta.

    Tavoitteena on metsäammattilaisten päällekkäisen työn vähentäminen ja se, että leimikot voitaisiin ostaa sähköisen puukauppapaikan välityksellä.

    Puukauppa on käynyt viime vuodet hyvin ja kantohinnat ovat vakiintuneet. Osastopäällikkö Juha Ojala kertoo ministeriön vetämän työryhmän vaikuttaneen siihen omalta osaltaan.

    ”Puukaupan osapuolilla on ollut vahva halu kehittää puukaupan toimivuutta. Esimerkiksi puukaupan hintatietoa on saatu kehitettyä. Nyt on vuorossa ehdotuksia puukaupan edelleen kehittämiseksi ja sähköisen puukaupan helpottamiseksi.”

    Ojala korostaa puukaupan kehittämisen tärkeyttä ja osapuolten välistä luottamusta. Hyvin toimiva puukauppa parantaa metsäalan kilpailukykyä ja tuo uusia investointeja.

    Sekä Salo että Hakkarainen ovat samoilla linjoilla. Hakkaraisen mukaan työryhmä on osaltaan vaikuttanut, että puukauppa on viime vuosina käynyt hyvin ja ennustettavasti.

    ”Neljä vuotta sitten puhuttiin, että viimeinen sammuttaa valot. Nyt tilanne on aivan toinen. Kotimaisen puun käyttö on noussut ennätykseen”, Hakkarainen muistuttaa.

    Salo nostaa seuraavaksi kehitysaskeleeksi aidon sähköisen puukauppapaikan muodostamisen.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.