Ruotsin metsäteollisuus vaatii ministereiltä tiukkaa linjaa EU:n bioenergiarajoituksia vastaan
Puubiomassa on määritelmän mukaan aina uusiutuvaa, mutta sen osuutta uusiutuvan energian tavoitteesta tullaan pienentämään tulevina vuosina.
Harvennushakkuusta metsään jäävien oksien osuutta uusiutuvan energian tavoitteesta vähennetään kohti vuotta 2030. Kuva: Markku PulkkinenRuotsin metsäteollisuus kritisoi Euroopan parlamenttia sen päätöksestä rajoittaa bioenergian käyttöä keskellä energiakriisiä. Parlamentti äänesti viime viikolla uusiutuvan energian direktiivistä. Parlamentin kannan mukaan uusiutuvan energian tavoite nostetaan 45 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja bioenergian osuutta tavoitteesta vähennetään asteittain.
Ruotsin metsäteollisuus on huolissaan parlamentin kannan vaikutuksista Ruotsin ja EU:n ilmastotoimiin ja energiajärjestelmiin. Järjestön mukaan päätös hankaloittaa siirtymää pois fossiilisista polttoaineista.
”EU-parlamentti vaarantaa EU:n suurimman uusiutuvan energialähteen – keskellä energiakriisiä. Ruotsissa se on koko yhteiskunnan ongelma. Käytämme kotien, koulujen ja vanhainkotien lämmitykseen metsästä peräisin olevaa primääribiomassaa, jota ei voida käyttää puuhun, pakkauksiin ja muihin tuotteisiin”, sanoo Ruotsin metsäteollisuuden toimitusjohtaja Viveka Beckeman järjestön tiedotteessa.
Ruotsin metsäteollisuuden bioenergiasta vastaava Mårten Larsson toivoo, että yksittäiset jäsenmaat ponnistelisivat saadakseen oikeuden käyttää primääristä biomassaa osana fossiilivapaata energiajärjestelmää.
Euroopan parlamentin kannan mukaan primäärinen puu, eli kaikki suoraan metsästä saatava puu kuuluu tulevien rajoitusten piiriin. Sekundäärinen eli metsätalouden sivuvirroista muodostuva puu sen sijaan lasketaan aina mukaan uusiutuvan energian tavoitteeseen.
”Bioenergian osuus EU:n uusiutuvista energianlähteistä on noin 60 prosenttia. On epäselvää, millä se korvataan”, Larsson sanoo.
”Kestävä primääribiomassa on keskeinen osa Ruotsin energiajärjestelmää ja ilmastotyötä. Biomassan käytön lopettaminen ei edistä ilmastoa tai luonnon monimuotoisuutta, ja se voi myös heikentää mahdollisuuksia hoitaa metsiä kestävästi.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







