Puuta tuotiin Suomeen tammi–maaliskuussa 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin
Metsäteollisuustuotteiden vienti laski liki neljänneksen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Tammi–maaliskuussa Suomeen tuodusta puusta 48 prosenttia oli kuitupuuta, 40 prosenttia haketta ja neljä prosenttia tukkipuuta, Luonnonvarakeskus kertoo. Kuva: Saara LaviEnsimmäisellä vuosineljänneksellä Suomeen tuotiin puuta 2,89 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli vuoden takaiseen verrattuna 10 prosenttia enemmän, kertoo Luonnonvarakeskus.
Maaliskuussa tuonti oli 1,07 miljoonaa kuutiometriä.
Tammi–maaliskuussa tuodusta puusta 48 prosenttia oli kuitupuuta, 40 prosenttia haketta ja neljä prosenttia tukkipuuta.
Viime vuoden alkuun verrattuna kuitupuun tuontimäärä laski yhdeksän prosenttia. Hakkeen tuonti lisääntyi reilun kolmanneksen ja tukkipuun 12 prosenttia.
Metsäteollisuustuotteita vietiin maaliskuussa kaikkiaan 0,95 miljardin euron arvosta.
Ensimmäisellä vuosineljänneksellä metsäteollisuustuotteiden vienti oli 2,45 miljardia euroa eli reaalisesti 23 prosenttia viime vuoden vastaavaa jaksoa vähemmän.
Puutuoteteollisuuden viennin arvo laski tammi–maaliskuussa reilun neljänneksen 0,53 miljardiin euroon. Sahatavaran viennin arvo laski 30 prosenttia ja vanerin 37 prosenttia.
Massa- ja paperiteollisuuden viennin arvo supistui ensimmäisellä vuosineljänneksellä reaalisesti 22 prosenttia.
Merkittävimmillä vientituotteilla laskivat sekä määrät että arvot.
Valkaistun sulfaattisellun vientimäärä laski 17 prosenttia ja vientiarvo 38 prosenttia. Aikakauslehtipaperia vietiin lähes neljännes vähemmän ja hienopaperia 22 prosenttia vähemmän kuin alkuvuodesta 2019. Molemmissa ryhmissä viennin arvo laski 26 prosenttia viime vuodesta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
