Liikkuuko pihapiirissäsi pöllö? Yle: Tarjoa sille lemmikin karvoissa pyöritelty lihanpala
Se, että pöllö haluaa lähelle ihmisasutusta, kertoo vakavasta ongelmasta.
Lihanpala on hyvä viedä pöllölle tyrkylle vasta hämärän tullen, sillä pöllö nielee saaliinsa kokonaisena. Kuva: Johannes WiehnYlen mukaan pöllöjä on nähty eri puolilla Suomea oleilemassa pihapiireissä. Se, että pöllö pyrkii ihmisasutuksen lähelle, kertoo vakavasta ravinnon puutteesta.
Heinolan lintutarhan hoitajan Olli Vuori toteaa Ylellä, että esimerkiksi viirupöllö havittelee ravinnokseen jyrsijöitä, jotka syövät lintulaudan alle varisseita jyviä. Vuori arvioi, että paksu lumikerros on johtanut siihen, että myyriä syövien pöllöjen saalistus on vaikeutunut.
Luonnonvarakeskus on arvioinut, että myyräkannat ovat laajoilla alueilla kasvussa, mutta myyrien määrässä on paikallista vaihtelua, eivätkä kannat ole nousemassa erityisen suuriksi.
Jos pihapiiriisi on tullut pöllö, Vuori vinkkaa Ylen jutussa, että pöllöä voi ruokkia esimerkiksi sianlihalla tai -sydämellä. Lintutarhan hoitaja huomauttaa kuitenkin, ettei pöllö ole haaskansyöjä, joten pelkkä lihakimpale lintulaudalla ei saa sitä kiinnostumaan.
Vuoren mukaan pöllöä varten kannattaa leikata pikkusormen pituinen ja paksuinen lihanpala. Tuo lihanpala on hyvä sen jälkeen pyöritellä lemmikin karvoissa. Lemmikin karvojen tarkoituksena on saada lihanpala muistuttamaan myyrää. Myyrää muistuttava möykky saattaa nimittäin laukaista pöllön saalistusvietin.
Lihanpala on hyvä viedä pöllölle tyrkylle vasta hämärän tullen, sillä pöllö nielee saaliinsa kokonaisena. Jäätynyt lihakimpale on nimittäin hankala niellä, ja toisaalta oikea myyräkin on lämmin.
Pöllön herkkuateria kannattaa asettaa niin, että pöllö näkee sen helposti. Vuori neuvoo, että aidon saaliin vaikutelmaa voi vielä tehostaa liikuttelemalla lihaa, vaikka siiman pätkällä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
