ASF-epidemian uusi torjuntavaihe alkoi Ruotsissa – kaikki ydinalueen villisiat lopetetaan
Ruotsin maatalousvirasto haluaa toimenpiteellä vähentää uusien tartuntojen ja taudin leviämisen riskiä.
Ruotsin ASF-taudin ydinalueelle jäljelle jääneet villisiat aiotaan nyt lopettaa. Kuva: Lari LievonenRuotsin maatalousvirasto on päättänyt aloittaa uuden vaiheen ponnisteluissa afrikkalaista sikaruttoa vastaan. Afrikkalaista sikaruttoa löydettiin syyskuun alussa kuolleesta villisiasta Fagerstan alueella. Maatalousviraston tiedotteen mukaan nyt tavoitteena on tappaa kaikki ydinalueelle jäljelle jääneet villisiat ja vähentää huomattavasti villisikojen määrää muualla tartuntavyöhykkeellä.
Näin uusien tartuntojen ja taudin leviämisen riski pienenee.
”Tartuntavyöhykkeellä toteutetun kuolleiden sikojen etsinnän ja ydinalueen aitauksen ansiosta olemme nyt tilanteessa, jossa meillä on edellytykset ottaa seuraava askel afrikkalaisen sikaruton torjunnassa. Olemme siksi päättäneet ryhtyä toimenpiteisiin villisikakannan vähentämiseksi tartunta-alueella, sanoo Ruotsin pääeläinlääkäri Lena Hellqvist Björnerot tiedotteessa.
Villisikoja vähennetään käytännössä erilaisten ansojen ja kyttäysmetsästyksen avulla. Villisikojen tappaminen on tiedotteen mukaan tapahduttava tavalla, joka stressaa villisikoja mahdollisimman vähän. Lopetetut eläimet kerätään yhteen, niistä otetaan tautinäytteet ja lopuksi kaikki ruhot hävitetään.
Epidemian alkaessa Västmanlandin tartuntavyöhykkeellä oli Ruotsin metsästäjäliiton ja paikallisten metsästäjien arvion mukaan noin 500−1000 villisikaa, joista noin sadan arvioidaan oleskelevan ydinalueella.
Ruotsin maatalousvirasto on jatkuvassa vuoropuhelussa SVA:n kanssa siitä, voidaanko rajoituksia asteittain keventää ilman riskiä tartunnan leviämisestä.
”Nykytilanteen mukaan on hyvät mahdollisuudet päästä eroon tartunnasta aikaisemmin kuin olimme uskaltaneet uskoa. Kaikki etsintä-, rajoitus-, aitaus- ja lopetustoimet ovat silti ehdottoman välttämättömiä, jotta voimme saavuttaa tavoitteemme tuhota tauti kokonaan Ruotsista”, sanoo epizoologi Karl Ståhl Ruotsin valtion eläinlääketieteen laitoksesta (SVA).
Ruotsin maatalousvirasto johtaa ja koordinoi työtä afrikkalaisen sikaruton torjuntaa vastaan tiiviissä vuoropuhelussa SVA:n kanssa. Ruotsin maatalousviraston vastuulla on päättää toimenpiteistä, joiden avulla tauti voidaan hävittää Ruotsista mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







