Paperikauppavirkistyy maailmalla
Tuoreet talousennusteet lupaavat hyvää Kiinalle ja osin myös Yhdysvalloille, mikä heijastuu sellun ja paperin kysyntään. Euroopassa taloudet sen sijaan jatkavat yskimistään.
Paperi- ja sellukauppaa seuraavan Foexin mukaan paperin kysyntä pysyi odotettua vaisumpana joulukuussa. Sellu sen sijaan kävi kaupaksi hyvin, jopa niin hyvin, että suuri osa sen tuottajista päätti korottaa sellun hintaa tämän vuoden alusta.
Foexin mukaan noin 30 dollarin korotus sellun tonnihintoihin on kääntänyt hinnat nousuun, mutta aivan sellaisenaan ja toivotulla aikataululla ostajat eivät ole korotusta nielleet.
Viime viikolla havu- ja lehtisellu maksoi 6–7 dollaria enemmän tonnilta kuin joulukuun lopussa.
Paperien osalta hintaneuvottelut ovat vielä vaiheessa. Viime viikolla eurohintojen suunta oli alaspäin lähes kaikilla paperilajeilla.
Kartonkia myytiin entisellä hinnalla.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
