Hirvi hyppäsi etujaloillaan Äijä-koiran päälle ja oli hukuttaa tämän ‒ ”Ajattelimme jo, että se taisi olla siinä”

Jani Viikilä ja Äijä kävelyllä kotitiellään Merikarvialla. Kuva: Rami Marjamäki

Iloisen riehakas koira ryntää tervehtimään tulijoita. Tervehtijä ei ole aivan tyypillinen kotikoira, vaan reilun kokoinen karjalankarhukoira Äijä. Karjalankarhukoirat eivät ole rotuna tunnettuja säyseydestään vieraita ihmisiä kohtaan, mutta tämä on toista maata.

”Isännän läsnä ollessa se tietää, ettei ole mitään hätää. Tulee vieraiden kanssa koira toimeen, eikä pelkää eläinlääkärilläkään. Ainoastaan kaadolle tultaessa se voi olla vieraille ärhäkkä, mutta ei koskaan kotiväelle”, sanoo koiranomistaja Jani Viikilä.

Vaikka Äijä on hirvikoira henkeen ja vereen, on se myös perheenjäsen ja seurakoira.

Koira on usein mukana, kun isäntäväki käy kaupassa tai muilla asioilla. Suvena se viettää perheen kanssa aikaa kesämökillä saaristossa. Kelien viilennyttyä löylyistä nautitaan isännän kanssa saunan lauteilla.

Viikilä pääsi ampumaan Äijän haukusta 10-piikkisen hirvisonnin koiran toisena metsästysvuotena. Sarvet näkyvät kuvassa seinällä. ”Oli sitä isompaa sonnia odotettu jo yli 30 vuotta ja unelma toteutui”, Viikilä sanoo.  Kuva: Rami Marjamäki

Viikilä kertoo Äijän olevan luonteeltaan omapäinen ja vilkas. Koiran kuulo on valikoiva, eikä käsky löydä aina perille.

”Nuorena vauhtia oli liikaa hirvien perässä, ja piti käskeä, ettei ajosta ammuttaisi. Kyllä se siitä on sittemmin rauhoittunut.”

Intoa piisaa kuitenkin edelleen, kun metsälle ollaan menossa.

”Jos otan naulakosta hihnan käteeni, niin alkaa aikamoinen pyöriminen ja hyöriminen.”

Metsällä koiran vilkas olemus kuitenkin muuttuu ja se keskittyy täysin työhönsä. Kun miehet ovat passeissaan pyssyt kourissa, Äijä tietää, että nyt on tosi kyseessä. Yli viisitoista hirveä on yhdessä ammuttu.

Hirvikoiran työskentely metsällä on fyysisesti vaativaa, ja siihen liittyy aina riskejä. Viisivuotiaan koiran elämään on ehtinyt mahtua vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Ensimmäisellään haukullaan hirvi oli potkaissut Äijää. Vammoja yhteenotosta ei tullut, mutta nuori koira oli hieman peloissaan tapahtumasta.

”Äijä tuli metsästä tuohon jalkojen viereen istumaan ja minä ajattelin, että nyt se pelkää hirviä lopun elämäänsä. Ei siinä mennyt kuin hetki ja veri veti takaisin hirven perään haukkumaan”, Viikilä sanoo.

Useamman kerran koira on mennyt hirven perässä lähelle valtatietä. Tilanteista on kuitenkin selvitty säikähdyksellä, ja koira on saatu kiinni.

Viikilä ihastui Äijän hienoon väritykseen pentuna. Myöhemmin selvisi, että koiralla on perinnöllisiä silmävaivoja. Jalostuskoiraa Äijästä ei tullut, mutta silmävaivat eivät ole haitanneet suuremmin sen elämää. Kuva: Rami Marjamäki

Toissa syksynä Äijällä oli haukussa naarashirvi, joka päätti lähteä ylittämään jokea. Hirvi jäikin seisomaan rantaveteen koiran haukkuun. Lopulta koira lähti uimaan hirven luokse. Pillastunut hirvi hyökkäsi etujaloillaan koiran päälle painaen tämän veden alle.

Seuralla ei ollut enää naaraille kaatolupaa, joten hirveä ei voitu ampua.

”Katselimme pojan kanssa, että se taisi olla siinä. Vähän aikaa meni ja koira tulikin veden alta, meni rannalle vähäksi aikaan yskimään ja haukku jatkui taas.”

”Sanoin radiopuhelimeen, että jos Äijä lähtee toisen kerran hirveä kohti, niin sitten on pakko ampua hirvi kumoon. Saimme kuitenkin koiran kiinni”, Viikilä avaa tapahtumia.

Viikilä kertoo, että Äijä on nimetty Ylellä esitettävän Eränkävijät-sarjan saman nimisen lapinkoiran mukaan. Nimi on herättänyt huvittuneisuutta.

”Miehet kyselevät, että missä Äijä menee tai mitä Äijälle kuuluu. Kerran huutelin Äijää takaisin metsästä, kun paikalle ilmestyi mummo marjaämpäreineen. Hän tokaisi, että älä hätäile, hänellä on ollut oma äijä hukassa jo 10 vuotta.”