Metsäkeskuksen rajuissa muutosneuvotteluissa haetaan miljoonasäästöjä
Suomen metsäkeskus kertoi keskiviikkona aloittavansa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut.
Muutosneuvotteluissa ja toiminnan uudelleenjärjestelyssä huomioidaan Suomen metsäkeskuksen mukaan digitalisoinnin tuomat mahdollisuudet sekä keskittyminen metsäkeskuksen ydintehtäviin. Kuva: Tarmo LehtosaloSuomen metsäkeskuksessa työskentelee tällä hetkellä noin 540 henkilöä. Käynnistyneet muutosneuvottelut voivat johtaa enintään 80 henkilön työsuhteen ehtojen muutokseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
”Karkeasti arvioituna rahallinen säästötarve on miljoonissa. Puhutaan selvästi yli neljän miljoonan euron suuruusluokasta”, kertoo Suomen metsäkeskuksen johtaja Ari Eini.
On selvää, että Metsäkeskus on valtakunnallinen toimija, ja olemme sitä jatkossakin. Ari Eini
Metsäkeskuksen mukaan toiminnan uudelleenjärjestelyssä huomioidaan digitalisoinnin tuomat mahdollisuudet sekä keskittyminen metsäkeskuksen ydintehtäviin.
Muutokset kohdistuvat muun muassa keskuksen valtakunnalliseen toimipisteverkkoon. Tällä hetkellä toimipisteitä 67 paikkakunnalla. Einin mukaan keskuksen alueellisuus ja läsnäolo maakunnallisesti säilyy.
”On selvää, että metsäkeskus on valtakunnallinen toimija ja olemme sitä jatkossakin. Meidän kuuluu olla valtakunnallisesti hajasijoittunut”, Eini sanoo.
Einin mukaan vielä ei pystytä tarkemmin sanomaan, millaisia työtehtäviä uudistuksessa muutetaan sähköisiksi.
”Neuvottelut käydään aidosti, eikä vielä ei pystytä avaamaan miten kaikki muutokset tulevat näkymään”, Eini sanoo.
Metsäalan Asiantuntijat ry (METO) on huolissaan säästöjen vaikutuksesta metsäkeskuksen viranomaistoimintaan sekä neuvonta- ja hanketyöhön, jotka vaativat pitkäjänteistä sitoutumista.
”Valtion tulo- ja menoarviossa on huomioitava Suomen metsäkeskuksen määrärahatarpeet. Viime aikoina nuoren metsän hoidon rästejä on saatu purettua metsässä. Maksatuksen viivästyminen on paha isku, joka vaikuttaa tekemiseen metsissä”, kertoo metsäasiantuntijoiden järjestön puheenjohtaja Stefan Borgman tiedotteessa.
Painetta tietojärjestelmäuudistuksille asettaa saman aikaisesti tapahtuva uuden metka-tuen käyttöönotto ja vanhan kemeratuen useiden vuosien mittainen valvonta-aika. Kestävän metsätalouden rahoituslaki kemera päättyy vuoden 2023 loppuun. Uusi metsätalouden kannustejärjestelmä, metka, tulee korvaamaan nykyisen kemeratukijärjestelmän vuonna 2024.
”Vanha kemera on rakennettu niin, että toimenpiteillä on useamman vuoden toteutusaika. Tietojärjestelmäpuoella on kyettävä ylläpitämään kemeravalvontaa, vaikka uusi metka on jo käytössä”, Eini kertoo.
Metsäkeskuksen pääluottamusmies Jyrki Vuorenmaa kritsoi METOn tiedotteessa muutosneuvotteluja kesken laajojen laki- ja järjestelmämuutosten.
”Olemme jo useana vuonna rahoittaneet omasta taseesta toimintaamme. Meillä on muun muassa 400 000 euron lisätarve uuden metka-lain käsittelyyn tarvittavan Sampo-tietojärjestelmän kehittämiseen.”
Työvoiman vähentämistä koskeville neuvotteluille laissa säädetty vähimmäisneuvotteluaika on kuusi viikkoa. Einin mukaan neuvottelujen kestosta sovitaan ensimmäisessä neuvottelussa 3.10. ja neuvotteluissa huomioidaan kaikki vaihtoehdot.
”Henkilöstöasioiden lisäksi neuvotteluissa käydään kaikki läpi kaikki mahdolliset kulut.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






