Naisten osuus metsäkoneenkuljettajista alle kaksi prosenttia
Naiset hakeutuvat metsäkoneenkuljettajiksi yleensä silloin, jos lähipiiri kannustaa alalle.Naismetsäkoneenkuljettajien osuus Suomessa on alle kaksi prosenttia koko ammattikunnasta, kertoo Itä-Suomen yliopisto.
Naisten lähipiiri vaikuttaa merkittävästi siihen, hakeutuuko tämä metsänkoneenkuljettajaksi. Lähes kaikki naismetsäkoneenkuljettajat ovat lähteneet alalle perheen, sukulaisten ja ystävien kannustuksesta. Lisäksi isän ammatti tai rohkaisu vaikuttaa päätökseen.
Asia selviää Itä-Suomen yliopiston toteuttamasta haastattelututkimuksesta.
Monella tutkimukseen osallistuneella naisella oli kokemusta raskaista koneista jo ennen metsäkonekoneenkuljettajan koulutusta. Esimerkiksi traktorit, kuorma-autot ja kaivinkoneen olivat entuudestaan tuttuja.
Naiset kokivat metsäkoneenkuljettajan työn houkuttelevaksi ennen kaikkea itsenäisyyden, luonnonläheisyyden, sekä selkeän ja konkreettisten työjäljen vuoksi. Myös hyvä työllisyystilanne auttoi alavalinnassa.
Metsäkoneyrittäjät palkkaisivat naisia mielellään.
Alalle hakeutumista jarruttaa se, että metsäkoneenkuljettajan työ mielletään helposti raskaaksi ”miesten työksi”, vaikka koneet ovat huipputeknologisia ja työ vaatii keskittymistä, havainnointia ja ongelmanratkaisukykyä.
Lisäksi opinto-ohjaajien kannustus alalle koettiin vähäiseksi ja opinto-ohjaajien suhtautuminen toisinaan jopa haittasi alalle hakeutumista. Metsäkoneenkuljettajan työtä ei tuoda tytöille esiin mahdollisena alana.
Metsäkoneyrittäjät palkkaisivat naisia mielellään. Naiskuljettajat taas ovat saaneet myönteistä palautetta huolellisuudesta, motivaatiosta ja osaamisesta.
Vanhempainvapaat ja niiden aiheuttamat järjestelyt kuitenkin jakavat yrittäjien mielipiteitä. Etenkin pienissä metsäkoneyrityksissä, joissa ei ole valmiita sijaisjärjestelmiä tai kokemusta vanhempainvapaista, pitkiä poissaoloja voi olla vaikea hallita.
Sekä työnantajien että naismetsäkoneenkuljettajien mielestä alan tunnettuutta ja vetovoimaa tulisi lisätä ja työstä tarjoa realistista mutta myönteistä tietoa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








