Biojalostamo tarvitsee puut tuoreena
Pitkä toimitusketju heikentää sellutehtaalle tulevan puun laatua. Siitä on haittaa etenkin pitemmälle menevälle puun uuteaineiden hyötykäytölle.Sellutehtaan havu- ja koivukuorintajätteestä, ensiharvennusmännyn oksamassasta sekä männyn kannoista erotettavia bioaktiivisia uuteaineita hyödynnetään esimerkiksi farmasia- ja kosmetiikkatuotteissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan uuteaineet olisi saatava jalostusprosessiin mahdollisimman tuoreina.
Metsätähteiden uuteainepitoisuudet laskevat huomattavasti jo ensimmäisten varastointiviikkojen aikana.
Tutkijat seurasivat UPM:n Pietarsaaren sellutehtaalla varastoitujen metsätähteiden kemiallisia muutoksia kuuden kuukauden aikana.
Tutkimuksessa puun kuoren uuteaineiden määrä alkoi vähentyä heti puun kaadon jälkeen. Kuoren uuteaineiden määrä aleneminen nopeutui kuitupuun märkärumpukuorintaa seuranneessa varastoinnissa.
Myös uuteaineryhmien koostumuksissa tapahtui muutoksia. Kantomurskeesta vähenivät erityisesti rasvahapot. Kantojen maassa viipymäajalla ei havaittu olevan suurta merkitystä.
Ensiharvennusmännyn karsintajätteen uuteaineiden osuus kuivamassasta puolittui neljän viikon varastoinnin aikana.
Tuloksista kerrottiin Metlan ja VTT:n ForestEnergy2020-seminaarissa viime viikolla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

