Kantohinnat laskivat viime vuonna
Kantohintojen reaalinen arvo laski viime vuonna viidellä prosentilla. Puukaupan tilastoihin kirjattu puumäärä putosi vastaavasti neljänneksellä.
Metsäntutkimuslaitos luonnehtii viime vuoden puukauppaa verkkaiseksi. Puukaupan vauhdin hiipuminen verohelpotusten päättymisen jälkeen oli tosin odotettua.
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten ostomäärien perusteella laskettuna yksityismetsistä myytiin viime vuonna 35 miljoonaa kuutiometriä puuta.
Siitä Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat 23,5 miljoonaa kuutiota.
Pystykauppojen osuus oli 82 prosenttia.
Vaikka puukauppa kävi vaisusti, metsässä riitti vilskettä. Teollisuuden välittömästä puuntarpeesta kertovat yksityismetsien hakkuut nousivat noin 43 miljoonaan kuutiometriin.
Yhtiöt siis kaatoivat pystyvarastojaan vauhdilla.
Viime vuosien puukauppaa ovat rytmittäneet puumäärien ja hintojen voimakkaat suhdannevaihtelut. Viime vuonna puun hinnan alamäki käynnistyi kesällä, minkä jälkeen koivutukkia lukuunottamatta kaikkien muiden puutavaralajien hinnat laskivat.
Eniten hinnat putosivat Pohjois-Suomessa. Kainuussa miinusta tuli 8 prosenttia. Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa kantohintojen lasku jäi puoleen pohjoisen luvuista.
Puukaupan osapuolet hakivat yhteistä näkemystä puun hinnoista viimeisen kerran vuonna 1998. Sen jälkeen kantohinnat ovat laskeneet 12 prosentilla.
Kuitupuun hinnat ovat pudonneet 26–38 prosenttia. Vain kuusitukin kantohinta on noussut.
Kovinta kantohinnan lasku on ollut Kaakkois-Suomessa. Parhaiten hinnat ovat pitäneet Etelä-Savossa.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
