Suomalaista viskoositeknologiaa viedään Kiinaan
Avilonin Valkeakosken viskoosikuitutehtaalla kehitetystä teknologiasta tuli vientituote, kun teknologiayhtiö Carbatec teki kiinalaisen Tangshan Sanyoun kanssa ensimmäisen lisenssisopimuksensa.Sopimus koskee PPV-teknologiaa, joka mahdollistaa viskoosikuidun valmistamisen sataprosenttisesta paperisellusta. Tangshan Sanyou on maailman neljänneksi ja Kiinan toiseksi suurin viskoosin valmistaja noin 480 000 tonnin vuosituotannolla.
”Lisenssisopimus on merkittävä askel uuden teknologiamme maailmanlaajuisessa kaupallistamisessa. Nyt allekirjoitetun lisenssisopimuksen rinnalla meillä on meneillään useita muita lisenssineuvotteluja PPV-teknologiasta”, toteaa Carbatecin toimitusjohtaja Heikki Hassi .
Avilon ei itse tällä hetkellä valmista viskoosikuitua, sillä kuidun hinta on romahtanut. ”Vielä emme tiedä, milloin tuotanto käynnistetään uudelleen. Nyt se ei kannata, koska viskoosin myynnistä ei jäisi katetta. Nykyisillä viskoosikuidun hinnoilla kiinalaisetkin tekevät tappiota, joten on perusteltua odottaa hintojen nousevan lähiaikoina”, Hassi kertoo.
Valkeakoskella on kuitenkin käynnissä yksi erikoislinja, joka valmistaa muualta ostetusta viskoosista antimikrobisia kuituja. Antimikrobisia kuituja käytetään muun muassa sairaala- ja urheilutekstiileissä ja erilaisissa hygieniatuotteissa.
Avilon ja Carbatec kuuluvat pörssiyhtiö Neo Industrialiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

