Riista- ja ympäristöhallinto tekevät yhteistyötä – tavoitteena on kohentaa taantuneiden riistalintujen elinympäristöjä
Hankeohjelmaan kuuluu muun muassa haitallisten vieraspetojen pyyntiä sekä levähdysalueverkoston, metsästyskosteikoiden ja poikastuotantokosteikoiden perustamisia.Taantuneiden riistalintujen elinympäristöjä parannetaan kolmella miljoonalla eurolla vuosina 2020–2021. Kyseessä on maa- ja metsätalousministeriön (MMM) Sotka-hanke, jossa riista- ja ympäristöhallinto tekevät yhteistyötä.
Rehevillä järvillä viihtyvät sorsalajit ovat vähentyneet viime vuosina huolestuttavasti. Syy lajien vähenemiseen on niiden elinympäristöjen heikentymisessä.
Taantuvia sorsalajeja ovat punasotka, haapana, jouhisorsa, lapasorsa ja tukkasotka.
”Sorsalajien elinympäristöt heikentyvät, kun rehevät järvet kasvavat umpeen, naurulokkiyhdyskunnat katoavat lintujärviltä, särkikalat aiheuttavat ravintokilpailua ja pienpedot häiritsevät pesimärauhaa”, kertoi hankkeen koordinaattori Heidi Krüger MMM:stä riistapäivillä Turussa tammikuussa.
Hankkeessa kehitetään metsästykseltä rauhoitettavien levähdysalueiden verkostoa kokeilemalla ajallisia ja alueellisia, esimerkiksi osan lintujärvestä kattavia rauhoituksia.
Metsästyslaki mahdollistaa riistansuoja-alueen perustamisen, jolla voidaan edistää alueen luonteen säilymistä ja riistan elinoloja. Levähdysalueverkoston luomisen yhteydessä rakennetaan korvaavia metsästyskosteikoita lähiympäristöön.
Hankkeessa perustetaan myös sorsalintujen poikastuotantoa edistäviä elinympäristöjä esimerkiksi patoamalla uusia kosteikkoja.
”Tavoitteena on kolmen vuoden aikana toteuttaa vähintään 400 hehtaaria poikastuotantokosteikkoja, jotka hyödyttävät myös vaateliaita sorsalajeja”, Krüger kertoo.
Sotka-hanketta tukee Haahka- eli haitallisten vieraspetolajien tehopyyntihanke. Haahka pyrkii takaamaan maassa pesiville linnuille pesimärauhan minkkien ja supikoirien alueellisella poistolla.
Tehopyyntiä toteutetaan saaristossa ja sisämaan arvokkailla lintuvesillä ja muilla soveltuvilla kosteikoilla.
Sotka-hankkeen yhteydessä toteutetaan myös hanke, jolla ennallistetaan uhanalaisille metsäkanalinnuille riekoille soveltuvia soita ja kunnostetaan puroja sekä puronvarsia valuma-alueittain.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

