Äänekosken biotuotetehtaalla syttyi yöllä tulipalo – Metsä Group: Ei vaikuta tehtaan tuotantoon
Palo sai alkunsa, kun syöttökuljettimen tukkeutumisen vuoksi kuorta oli valunut kaasuttimen kannen päälle, ja kuori oli syttynyt palamaan.Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaalla syttyi aamuyöllä tulipalo, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitos. Tehtaan henkilökunta havaitsi palon ja osallistui sammutustöihin.
Yhtiön julkaiseman tiedotteen mukaan palolla ei ole vaikutusta tehtaan tuotantoon.
Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen aamuneljän jälkeen. Paikalle hälytettiin 15 yksikköä, mutta lopulta vain kolme tarvittiin paikalle, kertoi päivystävä palomestari Tero Uusi-Maahi varhain aamulla.
Tehtaan henkilöstö jatkaa toistaiseksi jälkivartiointia paikalla.
Palo sai alkunsa, kun syöttökuljettimen tukkeutumisen vuoksi kuorta oli valunut kaasuttimen kannen päälle, ja kuori oli syttynyt palamaan.
"Onni onnettomuudessa, että henkilökunta oli havainnut palon ajoissa eikä se päässyt leviämään", kommentoi palomestari Uusi-Maahi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

