Metsäkeskus: Luontoarvojen huomioon ottaminen on onnistunut hakkuissa
Neljä viidestä korjuukohteesta oli hyviä tai erinomaisia.Metsäkeskuksen mukaan luontoarvojen huomiointi onnistui viime vuonna hyvin hakkuissa. Luonnonhoidollisesti erinomaisia tai hyviä hakkuun ja metsänuudistamisen toteutuksia oli 79 prosenttia arvioiduista kohteista.
"Luonnonhoidollisesti välttävien toteutuksien osuus oli 14 prosenttia. Vain kahdella prosentilla kohteista kokonaisarvio toimenpideketjulle oli heikko", toteaa johtava asiantuntija Riitta Raatikainen tiedotteessa.
Arviointeihin osui noin sata metsälain 10 pykälän mukaista erityisen arvokasta luontokohdetta. Näistä luontokohteista 98 prosenttia oli säilynyt ennallaan tai lähes ennallaan hakkuissa.
Puutteita havaittiin edellisvuoden tapaan eniten siinä, kuinka purojen ja norojen välittömät lähiympäristöt oli huomioitu hakkuissa. Raatikaisen mukaan näiden ympäristöjen säilymistä tulee jatkossa parantaa huolellisella leimikkosuunnittelulla.
Säästöpuustoa oli jätetty hakkuissa yksityismetsiin suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna. Säästöpuita oli jätetty hakkuualoilla keskimäärin 11,9 runkoa hehtaarille, kun suosituksena on vähintään 10 runkoa hehtaarilla. Säästöpuustosta yli 80 prosenttia oli elävää puustoa.
Monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia säästöpuita ovat havu- ja lehtipuut, jotka ovat läpimitaltaan yli 20 senttimetriä. Tällaisia puita oli arviointikohteiden säästöpuista joka kolmas ja säästöpuuston tilavuudesta kaksi kolmasosaa.
"Säästöpuiden valintaan ja sijoitteluun tulee kiinnittää enemmän huomiota. Säästöpuut pitäisi keskittää ryhmiin luontokohteiden läheisyyteen. Säästöpuuryhmien alikasvos tulee säilyttää raivauksessa ja maapohja on jätettävä muokkaamatta", sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen.
Vesiensuojelu oli toteutettu hyvin tai erinomaisesti valtaosalla ainespuun ja energiapuun korjuukohteista. Maanmuokkauskohteilla vesiensuojelusta oli huolehdittu selvästi edellisvuotta paremmin.
Merkittävimmät arvioinneissa havaitut puutteet kohdistuivat vesistöjen suojakaistojen liian kapeisiin rajauksiin, koneiden aiheuttamiin painaumiin ja puutteisiin puunkorjuun ja maanmuokkauksen vesiensuojelutoimenpiteissä.
Vesiensuojelusta on tärkeää huolehtia, ettei kiintoainesta pääsisi huuhtoutumaan vesistöihin hakkuu- ja uudistusaloilta.
"Metsänuudistamiseen liittyvässä vesiensuojelussa tarvitaan lisää metsäammattilaisille suunnattua koulutusta. Uudistusaloilla tulee käyttää tehokkaampia vesiensuojelun keinoja, kuten pintavalutusta ja lietealtaita, lietekuoppien lisäksi", sanoo Partanen.
Metsäkeskuksen luontolaadun arvioinnin lähtökohtana ovat luonnonhoitoa koskevat suositukset. Arvioinneissa tietoa kerätään muun muassa arvokkaiden luontokohteiden esiintymisestä ja säilymisestä hakkuissa, monimuotoisuuden vuoksi säästetyn puuston määrästä ja laadusta, vesiensuojelun ja maisemanhoidon laadusta sekä luonnonhoidon kustannuksista.
Metsäkeskus toimittaa aina arviointipalautteen tiedoksi hakkuun toteuttajalle, suunnittelijalle ja maanomistajalle.
Luonnonhoitoraportit löytyvät täältä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

