Etelä-Amerikansatamissa lakkoillaan
Chilen ja osassa Brasilian satamista työntekijät ovat lakossa. Sellu- ja paperimarkkinoita seuraavan Foexin mukaan sellutoimitukset Aasiaan myöhästyvät pian.
Eurooppalaisille sellutehtaille Etelä-Amerikan lakot ovat hyvä uutinen, sillä niiden takia erityisesti eurooppalaisen lehtisellun kysyntä voi parantua. Sellun hintaan tuottajat ovat jo ilmoittaneet korotuksia.
Kustannuspaineet ovat lisänneet paperitehtaiden haluja hilata hintoja ylös. Pakkauspaperilla se on onnistunutkin.
Euron kurssin nousu dollariin verrattuna on kuitenkin syönyt osan hyödystä.
Pakkausteollisuus odottaa Euroopan-kysyntään hienoista piikkiä näin kevään korvilla, kun vihannessesonki alkaa ja elintarvikepakkauksia tarvitaan enemmän.
Sanomalehtipaperin tuotannon käynnistäminen uudelleen läntisellä Venäjällä heikentää jo valmiiksi kehnoja markkinoita, vaikka kapasiteettia ajetaan Euroopassa alas.
Lehtitalot pyrkivät pysäyttämään mainonnan määrän vähentymisen, jotta toimituksellisen tekstin määrä lehdissä voidaan pitää ennallaan.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
