Rantalakeus: Liminka osti luontokeskuksen kokonaan itselleen — näin paljon kunta maksaa Metsähallitukselle
Liminganlahden luontokeskus siirtyy kokonaan Limingan kunnan omistukseen.
Liminganlahden luontokeskus Pohjois-Pohjanmaalla on suosittu kohde erityisesti lintujen tarkkailuun. Kuva: Ismo LampiLimingan kunta päätti ostaa Liminganlahden luontokeskuksen, kertoo paikallislehti Rantalakeus. Tähän saakka Metsähallitus ja Liminka ovat omistaneet Perämeren rannalla sijaitsevan luontokeskuksen yhdessä.
Tiistai-iltana 17.6. kokoontunut kunnanhallitus päätti asiasta yksimielisesti kunnanjohtaja Pekka Rajalan esityksen mukaisesti.
Kauppasumma on 200 000 euroa, josta rahana maksetaan 24 000 euroa. Metsähallituksen saaman brändinäkyvyyden arvoksi on määritelty 176 000 euroa, lehti kertoo.
Luontokeskuksen hallinta siirtyy Limingan kunnalle lokakuun alussa. Kunta etsii luontokeskukseen yrittäjiä tuottamaan palveluita.
Kunnanjohtaja Rajala näkee luontokeskuksen tärkeänä osana kunnan matkailutarjontaa ja alueen vetovoimatekijänä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








