Suomalainen mustikka myy Aasiassa
Perinteisesti Suomesta on viety mustikkaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Viime vuosina kysyntä on kasvanut rajusti Aasian väestörikkaissa maissa.Aasiassa elintarviketeollisuuden lisäksi lääketeollisuus on alkanut käyttää yhä enemmän metsämustikkaa. Suomalaisen mustikan tärkeiksi vientikohteiksi ovat nousseet Kiina, Japani ja Etelä-Korea.
Suomessa kerätyistä marjoista noin kaksi kolmasosaa myydään ulkomaille. Parhaina vuosina sekä mustikkaa että puolukkaa on viety runsaat neljä miljoonaa kiloa.
Arktisten Aromien mukaan suomalaisissa teollisuuden kuluttajille valmistamissa tuotteissa mustikka ja puolukka ovat pääosin kotimaisia.
Myyntiin mustikoita poimivien kannattaa pitää kiirettä, jotta marjat saadaan kerättyä ennen yöhalloja, muistuttaa Arktiset Aromit. Viime viikonloppuna esimerkiksi Kainuussa oli paikoin yöllä hallaa.
Teollisuus ei pysty käsittelemään hallan pehmentämiä mustikoita. Omaan käyttöön niitä voi poimia esimerkiksi mehumarjoiksi.
Teollisuus on ostanut varastoihinsa mustikoita ennätyksellisen paljon. On mahdollista, että tänä vuonna koti- ja ulkomaiset poimijat keräävät myyntiin ennätysmäärän mustikoita, Arktiset Aromit arvioi.
Ennätys edellyttää, että ostot jatkuvat katkeamattomina syyskuun alkuun saakka.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

