Suomen suurimman puunkorjuuyrityksen omistus vaihtuu, A. Ahlström ostaa Metsäkonepalvelun enemmistön
Metsäkonepalvelun asiakkaina ovat suuret pohjoismaiset metsäyhtiöt, yksityiset suurmetsänomistajat ja julkinen sektori.
Metsäkonepalvelun kalustoon kuuluu noin sata metsäkonetta ja se työllistää noin 160 työntekijää. Kuva: Kari SalonenKoneelliseen puunkorjuuseen erikoistuneen Metsäkonepalvelu Oy:n enemmistöomistus siirtyy Ahlströmin suvun sijoitusyhtiölle A. Ahlström Oy:lle.
Ahlström hankkii noin 85 prosentin osuuden Metsäkonepalvelusta. Myyjinä ovat lähes kaikki yhtiön noin 70 omistajasta. Vanhoista omistajista jatkavat toimitusjohtaja Teemu Tolppa ja yksi aiemmista merkittävistä omistajista. Tolppa jatkaa myös toimitusjohtajana.
Ahlströmin mukaan hankinta on hyvä lisä sen muihin strategisiin omistuksiin, joiden ydin muodostuu metsä- ja kuitusektorin yhtiöistä.
”Metsäkonepalvelu on suurin puunkorjuupalveluja tarjoava toimija Suomessa, ja sillä on strateginen jalansija Ruotsin markkinoilla”, todetaan Ahlströmin yrityskauppaa koskevassa tiedotteessa.
Metsäkonepalvelun asiakkaina ovat suuret pohjoismaiset metsäyhtiöt, yksityiset suurmetsänomistajat ja julkinen sektori. Konsernin kalustoon kuuluu noin 100 metsäkonetta ja sillä on noin 160 työntekijää.
Yhtiön pääkonttori sijaitsee Hämeenlinnassa, ja sen toiminta-alue kattaa Etelä- ja Keski-Suomen sekä Eksjön ympäristön Ruotsissa.
Syyskuun lopulla 2022 päättyneellä tilikaudella konsernin liikevaihto oli 32,2 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 2,2 miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusasteaste oli 53,9 prosenttia.
”A. Ahlström on metsä- ja kuitusektorin pitkäjänteisenä teollisena omistajana ihanteellisessa asemassa tukemaan Metsäkonepalvelun tulevaisuuden kehitystä ja kasvua", sanoo A. Ahlström Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Vainionpää tiedotteessa.
“Omistusjärjestely selkeyttää yhtiön omistusrakennetta sekä turvaa toiminnan jatkuvuuden. Olen ylpeä saadessamme pääomistajaksi pitkäjänteisen sijoittajan, joka tuntee metsäalan ja arvostaa tarinaamme. Vastuullisuus ja sen todentaminen on tärkeä teema alalla. Uskon Ahlströmin nostavan meidät uudelle tasolle”, Teemu Tolppa sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





