Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
Finnmetko-näyttelyn kansainvälisestä merkityksestä kertoo, että esimerkiksi Komatsu ensiesittelee uuden Next Generation -metsäkonemallistonsa Suomessa. Paikalla on myös 11 edustajaa Uumajan pääkonttorilta.

Finnmetkosta tulossa Pohjoismaiden merkittävin metsäkonenäyttely – näkyvätkö konenäyttelyissä pian myös kiinalaiset klapikoneet?

Metsäkonetekniikan tavaralajimenetelmässä suomalaiset ja ruotsalaiset konevalmistajat ovat perinteisesti olleet vahvoja tekijöitä ja edelläkävijöitä. Tämä näkyy myös Jämsässä avautuneessa Finnmetko 2026 -näyttelyssä.
Tilaajalle
Lue artikkelin tiivistelmä
  • Finnmetko 2026 yhdistää metsäkoneet, maanrakennuskoneet ja polttopuukoneet. Suomalaiset ja ruotsalaiset valmistajat ovat vahvasti esillä, mukana muun muassa EcoLog, Rottne ja Terri. Eurooppalaisten valmistajien kiinnostus tapahtumaa kohtaan on kasvanut, ja artikkelissa arvioidaan myös kiinalaisten valmistajien voivan vahvistaa asemaansa.
  • Ponsse, John Deere ja Komatsu esittelevät Finnmetkossa uusimpia mallejaan. Suomessa metsäkonerekisteröinnit laskivat tammi–heinäkuussa 322 kappaleesta 219 kappaleeseen eli 32 prosenttia. Koneyrittäjät ry:n mukaan 62 prosenttia yrityksistä on lomauttanut tai suunnittelee lomautuksia.