Heikot kantohinnat painavat metsäsijoituksia ‒ yksityismetsien sijoitustuotot pakkasella
Yksityismetsien sijoitustuotot pysyivät toukokuussa selkeästi pakkasella, vaikka puun hinnat ovat kevään aikana hieman elpyneet.
Yksityismetsiä on Suomessa noin 12,4 miljoonaa hehtaaria ja yksityisiä metsänomistajia noin 600 000. Kuva: Pasi LeinoToukokuussa suomalaisten yksityismetsien 12 kuukauden sijoitustuotto oli -13,2 prosenttia. Luku on lähellä huhtikuun -13,0 prosentin ja maaliskuun -13,2 prosentin tasoa. Vuoden alusta laskettu tuotto parani huhtikuun 0,8 prosentista toukokuun 2,3 prosenttiin.
Viiden vuoden tarkastelujaksolla (toukokuu 2021 ‒ toukokuu 2026) metsäsijoituksen vuosituotto oli 5,5 prosenttia. Viiden vuoden annualisoitu tuotto on laskenut vuoden aikana 10,2 prosentista toukokuussa 2025 5,5 prosenttiin toukokuussa 2026.
Viimeaikaiset muutokset tuotossa johtuivat pääasiassa kantohintojen kehityksestä. Vaikka sekä tukki- että kuitupuun hinnat ovat nousseet tasaisesti kevään aikana, ne ovat edelleen alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin, erityisesti kuitupuun osalta.
Luken lakkautettua yksityismetsien puuntuotannon sijoitustuotto -tilaston laskemisen, jatkaa Indufor tilaston ylläpitoa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


