Metsäkeskus: Kiira-rajumyrskyn metsätuhot keskittyivät eteläiseen Suomeen – arvio puustovahingoista kolme miljoonaa euroa
Paikallisesti pahimmat tuhot syntyivät Orimattilassa, Mäntsälässä, Iitissä, Kuusankoskella, Sipoossa ja Loviisassa.
MT:n toimittajan Jouko Kyytsösen Mäntsälässä sijaitsevassa metsässä kaatui juurineen jopa 60–80 tukkipuuta. Kuva: Jouko KyytsönenViime lauantain rajuilma kaatoi puuta Uudeltamaalta, Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta yli 100 000 kuutiometriä.
Suomen metsäkeskuksen arvion mukaan puustoa vahingoittui noin 3 miljoonan euron arvosta.
Muualta Suomesta ei ole tullut tietoja tuulituhoista.
Kiira-rajuilman metsätuhot vastasivat suuruusluokaltaan viime vuoden elokuun Rauli-myrskyn tuhoja.
Metsäkeskus muistuttaa rajuilmassa kaatuneiden puiden korjaamisesta.
Metsätuholaki velvoittaa poistamaan kaatuneet rungot, mikäli vahingoittuneita kuusipuita on yli 10 kuutiometriä hehtaarilla tai mäntyjä yli 20 kuutiometriä hehtaarilla.
Kuusikoita vaivaavien kirjanpainajien ennaltaehkäisy on erittäin tärkeää.
Metsänomistaja voi kuitenkin jättää kaatuneet lehtipuut ja pienet määrät havupuita metsään lisäämään luonnon monimuotoisuutta.
Myrskypuiden korjuu on Metsäkeskuksen mukaan paras tehdä koneellisesti.
Tarpeetonta liikkumista myrskytuhoalueella on vältettävä. Erityisesti on huolehdittava, etteivät lapset leiki myrskytuhopuiden tai niiden juurakoiden läheisyydessä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
