Puukauppa ratkaisee ‒ metsänhoitoyhdistyksille kiitosta kilpailutuksesta
Metsänomistajien toiveet nousevat jatkossa entistä selvemmin puukauppojen lähtökohdaksi.
Metsänhoitoyhdistykset saavat metsänomistajilta kiitosta puukauppojen kilpailuttamisesta. Kuva: Markku PulkkinenMetsänomistajien tyytyväisyys metsänhoitoyhdistysten palveluihin on vahvistunut, kertoo MTK:n tuore Metsätutka-kysely.
Etenkin metsänhoitoyhdistysten puukauppa- ja metsänhoitopalvelut saivat kiitosta syksyn Metsätutkaan vastanneilta metsänomistajilta. Tyytyväisimpiä yhdistyksiltä saamaansa palveluun olivat ne, jotka palveluita eniten käyttivät.
”Erityisesti puukaupan palvelut ovat metsänomistajille tärkeitä. Omalta yhdistykseltä toivotaan puukaupan kilpailuttamista ja tarjousten vertailua sekä ajankohtaista tietoa hintatasosta ja kysynnän kehityksestä”, toteaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.
Karttusen mukaan metsänomistajat odottavat palveluilta aiempaa enemmän yksilöllisyyttä ja omien tavoitteiden huomioimista. Jatkossa yhdistykset nostavatkin metsänomistajien toiveet entistä selvemmin esimerkiksi puukaupan suunnittelun lähtökohdaksi.
Tavoitteena on, että metsänomistajan arvot, toiveet ja metsän käyttöön liittyvät tavoitteet vaikuttavat aiempaa vahvemmin puukaupan toteutukseen.
Metsänhoitoyhdistykset siirsivät viime viikolla valtakirjakaupalla myytävät leimikkonsa omaan Pino-palveluunsa. Sen käyttö on puunostajille ilmaista.
Yhdistykset odottavat, että ostajat löytävät uuden palvelun viimeistään siinä vaiheessa, kun heillä tulee pulaa puusta.
Aiemmin metsänhoitoyhdistysten välittämä puu on ollut tarjolla Kuution sähköisessä puukauppapalvelussa.
Puukaupan kilpailuttamisesta on tullut metsänomistajille yleinen toimintatapa. Se on perusteltua, sillä puun ostajien tarjousten välillä voi olla merkittäviäkin eroja.
Valtaosa kilpailuttaa puukauppansa joko itse tai metsänhoitoyhdistyksen avulla. Silti noin kolmannes metsänomistajista tekee edelleen puukaupan suoraan yhden ostajan kanssa ilman laajempaa vertailua.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










