Selvitys paljastaa: Puolet kesän metsäpaloista olisi vältetty, jos viranomaisten ohjeita olisi noudatettu
Suuret ja pienet palot erosivat syttymissyidensä perusteella jonkin verran toisistaan.
Metsäpalojen yleisimmät syttymissyyt kesän aikana olivat salama ja nuotio tai grilli. Kuva: Kari SalonenPelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilaston tiedoista sekä pelastustoiminnan johtajille tehdystä kyselystä selviää, että kolmasosa tämän kesän kaikista metsäpaloista olisi estetty, jos metsäpalovaroitusta olisi noudatettu. Suurista metsäpaloista olisi estetty metsäpalovaroituksen noudattamisella neljännes.
Puolet paloista olisi jäänyt tilaston mukaan syttymättä, jos pelastuslaitoksen antamaa avotulentekokieltoa olisi noudatettu.
Metsäpalojen yleisimmät syttymissyyt kesän aikana olivat salama ja nuotio tai grilli. Paloja sytyttäneet nuotiot ovat olleet tyypillisesti muualla kuin vakituisella nuotiopaikalla. Lisäksi tilanne oli ollut näissä tilanteissa sellainen, että ihmiset olivat poistuneet paikalta.
Suuret ja pienet palot erosivat syttymissyidensä perusteella jonkin verran toisistaan. Yli viiden hehtaarin palojen yleisimmät syttymissyyt olivat nimittäin koneesta tai laitteesta lentänyt kipinä ja salama.
Suuret, yli viiden hehtaarin metsäpalot syttyivät kesän aikana usein syrjäisillä alueilla. Suurissa metsäpaloissa oli leimallista se, että ne havaittiin viiveellä, pelastuslaitoksella oli pitkä toimintavalmiusaika ja sammutuksen aloittamiseen kului paljon aikaa.
Metsäpalot syttyivät tyypillisesti korkean metsäpalovaroitusindeksin aikana. Myös kova tuuli lisäsi suurten metsäpalojen määrää.
Pelastusopiston tekemään selvitykseen pääset tutustumaan tästä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
