
Ota männyn taimet sulamaan viimeistään kesäkuun alussa ‒ lue kylmän kevään vinkit metsänuudistajille
Istutuskauden jatkaminen loppupäästä on mahdollista, Luonnonvarakeskus toteaa.Viileän kevään vuoksi viivästynyt metsäpuiden taimien istutusaikataulu saattaa aiheuttaa ongelmia paitsi istutuksen onnistumisessa myös käytännön töiden järjestämisessä.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsänhoidon tutkijat muistuttavat metsänuudistajia, että maa kannattaa muokata ja taimet istuttaa vasta silloin, kun routa on kunnolla sulanut.
Jos maa on vielä osittainkin roudassa, muokkausten laatu kärsii. Jos taimet istutetaan routaiseen tai kylmään, alle viisiasteiseen maahan, taimet eivät pysty saamaan siitä riittävästi vettä.
”Vaikka kevät olisi kuinka myöhässä, istutuksia ei taimien kannalta ole turvallista aloittaa ennen kuin maa on kunnolla sulanut istutussyvyydeltä”, korostaa Luken erikoistutkija Jaana Luoranen.
Ulkona varastoidut taimet lähtevät alkukesän aikana kasvuun. Mitä pidempi uusi kasvu on, sitä suuremmat ovat epäonnistumisen riskit. Uusi, pehmeä vuosikasvain on kaikkein alttein kuivuustuhoille.
Tutkijoiden mukaan ulkona talven olleet ja kasvuun lähteneet kuusen taimet olisi istutettava normaalina keväänä viimeistään kesäkuun toisella viikolla, männyt ja koivut viimeistään jo kesäkuun ensimmäisellä viikolla, sillä ne lähtevät kuusta nopeammin kasvuun.
”Pakkasvarastoiduilla taimilla istutuskautta voidaan turvallisesti jatkaa pidemmälle kesään, joskin tässäkin on puulajien välillä eroja. Männyn taimet täytyy ottaa pakkasesta sulamaan viimeistään kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Kuuset ja pienet koivun taimet ehtivät vielä kasvaa ja karaistua normaalisti, jos ne otetaan sulamaan viimeistään 20. kesäkuuta”, Luoranen ohjeistaa tiedotteessa.
On tärkeää, että taimet otetaan pakkasvarastosta sulamaan suositeltuina ajankohtina, ja sulamisen jälkeen taimilaatikoiden kannet ja reunat poistetaan noin 5‒10 senttimetrin korkeudelle saakka ja taimet pidetään varjoisassa paikassa ulkona. Sen jälkeen taimia on kasteltava säännöllisesti.
Tällaisten taimien istuttaminen on suhteellisen turvallista noin kaksi viikkoa pakkasvarastosta ottamisen jälkeen eli kuusen ja pienillä koivun taimilla vielä heinäkuun ensimmäisillä viikoilla. Sen jälkeen taimet ovat kasvussa, mikä lisää riskejä taimihuollossa ja istutuksessa, Luoranen toteaa.
Istutuksessa huomioitavaa
Taimia säilytetään välivarastolla niin lyhyen aikaa kuin mahdollista.
Sulaneita taimia pakkaustavasta riippumatta kastellaan säännöllisesti.
Taimet istutetaan kosteina, riittävän syvälle ja hyvälaatuisiin muokkausjälkiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





