Sipoonkorven kansallispuiston terässilta palkittiin
Sillan suunnittelu sai kiitosta käyttäjien ja sidosryhmien kuulemisesta.Vantaan Kuninkaanmäessä sijaitseva kevyen liikenteen silta Sudentassu on palkittu Vuoden silta 2021 -tunnustuksella.
Vantaan Kuusijärven ulkoilualueelta Sipoonkorven kansallispuistoon johtava teräksinen palkkisilta sijaitsee kalliorinteiden välissä noin 20 metrin korkeudessa. 219 tonnia painava silta on 126 metriä pitkä ja viisi metriä leveä. Tunnustuksen myönsi hyvää suunnittelua ja rakentamista edistävä RIL.
Tänä vuonna kilpailun teemana oli sillan ympäristön huomioiminen suunnittelussa ja rakentamisessa. Kilpailun tuomariston mukaan Sudentassu on sovitettu ympäristöönsä hienopiirteisesti ja se on koostaan huolimatta saatu keveän ja siron näköiseksi kuitenkin niin, että siltarakenteet ovat jämäköitä ja vakuuttavia.
”Viimeisteltyä, ympäröivästä kansallispuiston metsäympäristöstä innoitusta saanutta muotokieltä näkyy muun muassa välitukipilareissa, kaiteissa ja puukannessa”, kommentoi tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoki.
Tuomaristo arvosti erityisesti Sudentassun käyttäjien ja sidosryhmien kuulemista sillansuunnittelussa ja -rakentamisessa.
Sillalle järjestettiin esimerkiksi avoin nimikilpailu.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

