Metsä

Kääntyykö kelkka vielä? Keskisuomalainen: UPM kokeili sanomalehtipaperin valmistusta Jämsänkosken tehtaalla

UPM kertoi Kaipolan tehtaan sulkemispäätöksestä ja samalla kotimaisen sanomalehtipaperin valmistamisen loppumisesta elokuun lopulla.
Markku Vuorikari
UPM:n vuoden loppuun mennessä sulkeutuvalla Kaipolan tehtaalla on Suomen viimeinen sanomalehtipaperikone.

Metsäyhtiö UPM kertoi elokuun lopulla suunnittelevansa Jämsän Kaipolan paperitehtaan pysyvää sulkemista vuoden 2020 loppuun mennessä. Sulkemispäätös tarkoitti myös Suomen viimeisen sanomalehtipaperikoneen hiljentymistä.

Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua, sillä MT:n saamien tietojen mukaan UPM on tehnyt eilen keskiviikkona sanomalehtipaperin koeajoja Jämsänkosken paperitehtaalla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

MT:n myöhään torstai-iltana tavoittama UPM:n Kaipolan ja Jämsänkosken tehtaiden tehtaanjohtaja Antti Hermonen ei kommentoinut asiaa tässä vaiheessa enempää.

"Kyseessä on yksittäinen laji. Tällä hetkellä ei ole enempää viestittävää asian suhteen", Hermonen kommentoi tietoja koeajosta.

Lue lisää aiheesta:

Suomalaisen sanomalehtipaperin tuotanto loppuu: UPM suunnittelee sulkevansa Kaipolan paperitehtaan – yt-neuvottelut Kymin, Kaukaan ja Pietarsaaren sellutehtaille

"Tässä toteutui yksi odotettu kauhukuva" – nyt myös Maaseudun Tulevaisuus joutuu siirtymään ulkomaiseen paperiin

UPM:n Pesonen: Ylivoimaiset kustannukset ja verorasitus koituivat Kaipolan paperitehtaan kohtaloksi

Kaipolan tehtaan sulkeminen surettaa Keski-Suomessa – "Emme kuitenkaan aio jäädä tumput suorina suremaan"

Katso uusin video
Lue lisää

Valtio tukee Kaipolan rakennemuutosta ensi vaiheessa 4,5 miljoonalla eurolla

Maaseudun Tulevaisuus kokeilee UPM:n Jämsänkosken tehtaalla valmistettua paperia – kotimaisen sanomalehtipaperin tuotanto saattaa jatkua

UPM Kaipolan paperitehtaan kohtalo sai sinetin – tehdas suljetaan vuoden viimeisellä neljänneksellä

Paperiliiton Vanhala haluaa osapuolet yhteen pöytään neuvottelemaan Suomen teollisuuden toiminnan turvaamisesta – myös EK:sta pitäisi löytyä tahtoa