Metsä

Suomalaiset mepit vaativat hallitukselta ryhtiliikettä metsävaikuttamiseen: "Nokkapokka tekee vain hallaa Suomen tavoitteiden ajamiselle"

Heinäkuussa julkaistaan useita metsäesityksiä. EU:n metsästrategia on niistä yksi.
Petteri Kivimäki
Hallituksen EU-selonteossa sanotaan, että metsäpolitiikan tulee olla EU:ssa kansallisen päätäntävallan piirissä. Vihreät ovat tuoneet toisia näkökulmia keskusteluun.

Suomalaiset mepit Elsi Katainen (kesk.) ja Petri Sarvamaa (kok.) pitävät hallituksen metsäriitaa huolestuttavana.

Hallituksen sisäinen kiista on koskenut erityisesti komission luonnosta EU:n metsästrategiaksi.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on ollut mukana muiden EU-maiden ministereiden kanssa valmistelemassa kirjettä komissiolle asioista, joita viime viikolla vuotaneessa EU:n metsästrategiassa tulisi muuttaa.

Ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoi Ylelle, ettei torstaina lähetetty kirje edusta hallituksen kantaa.

Sarvamaan mukaan erimielisyys vaikuttaa haitallisesti tärkeisiin metsälinjauksiin.

”Puolueiden välinen nokkapokka hallituksessa tekee vain hallaa Suomen tavoitteiden ajamiselle EU:n metsäpoliittisessa limbossa. Nyt tarvitaan yhtenäinen ja selkeä viesti komission suuntaan, ei hajaannusta", hän tiedottaa.

Hallituksen olisi nyt hyväksyttävä yksi selkeä linja, johon kaikki puolueet sitoutuvat mukisematta, Sarvamaa painottaa.

”Kun yksi ministeri sanoo hallituksen suulla EU-pöydissä yhtä, ja toinen toista, ei Suomen kannasta voi saada enää selkeää kuvaa. Tämä on iso ongelma. Suomen metsiä ei voida sosialisoida Euroopan hiilinieluiksi."

Katainen on samaa mieltä. Vihreiden kanta on ristiriitainen Suomen metsäpolitiikan kanssa.

"Ministeri Leppä ajaa metsävaikuttamisessa Suomen kantojen mukaista pitkää linjaa, jonka mukaan metsäpolitiikka kuuluu jäsenmaiden toimivaltaan. Suosittelen lukemaan Suomen EU-selonteon ja Green Deal kannan. Vihreiden ulostulot ovat jotain aivan muuta", hän tviittaa.

Heinäkuussa julkaistaan useita metsäesityksiä.

Komissio julkaisee EU:n metsästrategian, joka antaa pitkälle ajalle suuntaviivoja siihen, millaista metsäpolitiikkaa EU:ssa valmistellaan. Tulossa on myös päivitetty uusiutuvan energian direktiivi, jolla ohjataan sitä, millainen puun käyttö nähdään kestävänä energiantuotannossa.

Merkittävä lainsäädäntö Suomen kannalta on myös hiilinielujen laskentatapoihin vaikuttava lulucf-asetus. Se antaa suuntaa sille, minkä verran metsiä voidaan kansallisesti käyttää EU:n kiristyneissä ilmastotavoitteissa.

EU:n tavoite on saada ilmastopäästöt laskemaan 2030 mennessä 55 prosentilla vuoden 1990 tasosta. Moni muutama vuosi sitten päivitetty metsälainsäädäntö laitetaankin uuteen uskoon tämän tavoitteen takia.

Lue myös:

Komissaarin tavannut Leppä vastustaa EU:n metsästrategian luonnosta muiden huolestuneiden maiden rintamassa – ihmettelee Suomen hallituksen hajaannusta asiassa

Vihreät arvostelevat rajusti pääministerin metsävaikuttamista – MTK tyrmää puolueen väitteet: "Tästä ei varmasti ole hallituksen tai eduskunnan linjausta"

Katso uusin video: Kaikkia keinoja kokeillut metsänomistaja kehitti oman hirvenkarkotusliemen
Lue lisää

Greenpeace syyttää hallituksen sallivan "ikimetsien" polton lämpökattiloissa

Poliittinen riski kasvaa metsässä

"Missä on kotimaista metsätaloutta puolustava hallitus?" – MTK:n Mäki-Hakolan mukaan hallitukselta puuttuu näkemys metsäpolitiikan kokonaisuudesta

Suomen kanta EU:n metsästrategiaan: Metsäpolitiikan tulee säilyä jäsenmaiden päätäntävallassa