Metsä

Saimaan kanavan puukuljetukset päättyvät – kanavan puuliikenne ja havupuun vientirajoitukset kattavat noin 15 prosenttia puun tuonnista Venäjältä Suomeen

Saimaan kanavan lisäksi Venäjä kieltää puun viennin autoilla Suomeen neljällä rajanylityspaikalla kymmenestä.
Markku Vuorikari
Saimaan kanavan kautta Suomeen tuli viime vuonna puuta noin 700 000 kuutiometriä. Arkistokuva.

Venäjä on vahvistanut, että puukuljetukset Saimaan kanavan kautta loppuvat marraskuun alussa. Saman asetuksen mukaan puuta saa Venäjältä viedä Suomeen autoilla maanteitse enää kuuden rajanylityspaikan läpi aiemman kymmenen sijasta. Sallittujen listalta poistuvat Vaalimaa, Lieksan Inari, Salla ja Raja-Jooseppi.

Jo aiemmin Venäjä on ilmoittanut pyöreän havupuun ja arvokkaiden lehtipuiden vientirajoituksista, jotka käytännössä lopettavat sekä havukuitupuun että havutukkien tuonnin Suomeen.

Metsäteollisuus ry:n Venäjä-asioiden päällikkö Juha Palokangas arvioi, että marraskuun alussa ja vuodenvaihteessa voimaan tulevat rajoitukset kattavat noin 15 prosenttia Suomeen Venäjältä viime vuonna tuodusta 9,6 miljoonan kuutiometrin puumäärästä.

Saimaan kanavan kautta Suomeen tuli viime vuonna puuta noin 500 000 tonnia eli noin 700 000 kuutiometriä.

"Puu on ollut peräisin pääasiassa Äänisen itäpuolelta, minne ei ole rautatieyhteyttä tai puukuljetusten edellyttämää kunnon tiestöä", Palokangas kertoo.

Venäjältä viime vuonna Suomeen tulleen puumäärän arvo oli Palokankaan mukaan kaikkiaan noin 350 miljoonaa euroa. Vientirajoitukset koskevat nyt siten yli 50 miljoonan euron arvoista määrää.

Uutena erikoisuutena Venäjän vientirajoituksissa on Kuhmon Vartiuksen ja Venäjän puolen Lytän rajanylityspaikka.

Lytän-Vartiuksen kautta saa edelleen viedä rautateitse Venäjältä EU-alueelle vientirajoitettua pyöreää havupuuta ja arvokkaita lehtipuita, mutta ei muita puita. Vietävälle puulle Venäjä on kuitenkin asettanut 80 prosentin tullimaksun.

"Korkean vientitullin vuoksi käytännössä voidaan sanoa, että sieltä ei tule enää yhtään havupuuta ensi vuoden alusta lähtien", Palokangas sanoo.

Vartiuksen-Lytän rajanylityspaikan poikkeussäännöksin Venäjä ilmeisesti haluaa osoittaa, että kyse ei ole pyöreän havupuun ja arvokkaiden lehtipuiden vientikiellosta vaan vientirajoituksista.

Lue lisää:

"Venäjän havupuun vientikielto iskee myös Suomeen"

Putinin vientikielto kattaa runsaan 10 prosenttia puun tuonnista Venäjältä Suomeen – hakkeen tuonti on jatkumassa, koska se luokitellaan jalosteeksi

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

EU haluaa metsäkadon kuriin ja se voi vaikuttaa maatalouteen ja metsänhoitoon myös Suomessa – MTK pelkää byrokratian kasvua

Kuitupuun tuonti kasvaa, mutta hakkeen tuonti vähenee

Niinistön mukaan Putin lupasi keskustella Saimaan kanavan puukuljetuksista Venäjän hallinnon kanssa – presidentit puhuivat muun muassa Helsingin hengestä ja ilmastonmuutoksesta

Puukauppa hidastui huipustaan normaalisyksyn vauhtiin – "Pientä sulattelua"