Tavaroiden hypistely ja muikut eivät riitä
Erämessujen putki alkoi viime viikonloppuna Kuopiosta.
On siis helppo nähdä, että messut ja tapahtumat ovat jälleenmyyjien, maahantuojien ja valmistajien kannalta potentiaalisia paikkoja vahvistaa ostopäätöksiä tai viimeistellä kauppoja. Kuva: Petri JauhiainenKuinka monille erämessuille ja -tapahtumille on sijaa Suomen kokoisilla markkinoilla? Ja mikä motivoi jälleenmyyjiä tulemaan messuille tai tapahtumiin, jos kauppa käy erinomaisesti ilman esilläoloakin?
Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin useamman ihmisen suulla Kuopion Erätaika-messuilla viime viikonloppuna.
Tänä viikonloppuna ovat vuorossa Lapin erämessut Rovaniemellä. Pohjois-Suomen erämessut piti järjestää kesäkuussa Oulussa, mutta ne peruttiin.
Isoimmat odotukset kohdistunevat Riihimäen Erämessuille. Ne pidetään heti kesäkuun alussa. Heti Riihimäen jälkeen pääsee tunnelmaan vielä Karjalan erämessuilla Kontiolahdella.
Lisäksi järjestetään vielä lukuisia erätapahtumia, pienempiä ja suurempia.
Tarjontaa siis riittää, mutta millaisia tarpeita näillä tapahtumilla halutaan tyydyttää? Koronavuosien jälkeen sitä mielellään ajattelee, että ihmiset lähtevät tapahtumaan kuin tapahtumaan, kun sellaisia kerran järjestetään.
Entä jos ihmiset ovatkin alkaneet miettiä entistä tarkemmin, missä ja miten haluavat käyttää aikaansa ja rahojaan? Hintavertailujen tekemiseen ihmiset olivat ehtineet oppia jo ennen koronaa verkkokauppojen ansiosta.
Monia tuotteita sitä hypistelisi ja kokeilisi ennen ostopäätöstä, mitä vaihtoehtoa verkkokauppa ei tarjoa.
Useita tuotteita ei ole aina mahdollisuus kokeilla kivijalkamyymälässäkään. Myymälät ottavat hyllyihinsä vain ne tuotteet, jotka kiinnostavat massoja. Jos ottavat. ”Voidaan tilata, jos olet kiinnostunut.”
On siis helppo nähdä, että messut ja tapahtumat ovat jälleenmyyjien, maahantuojien ja valmistajien kannalta potentiaalisia paikkoja vahvistaa ostopäätöksiä tai viimeistellä kauppoja.
Puitteiden, ohjelman ja toiminnallisuuden suhteen kannustan messujärjestäjiä rohkeuteen. Pelkkä tavaroiden katselu ja hypistely sekä paistettujen muikkujen syöminen eivät riitä elämykseksi.
Kun messut ovat riittävän päräyttävät sisältäen laadukasta ohjelmaa, sinne tullaan kauempaakin, mahdollisesti yön yli reissulle. Kun messut ovat mitäänsanomattomat, ei niihin viitsi lähteä, vaikka ne järjestettäisiin kotikaupungissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




