Sellun hinnan lasku painoi Metsä Groupin tulosta
Metsä Groupin veroja edeltävä tulos jäi tammi–kesäkuussa selvästi vuoden takaista pienemmäksi. Sitä kertyi nyt 71 miljoonaa euroa, eli 110 miljoonaa vähemmän kuin vuosi sitten. Liikevaihto kutistui kymmenisen prosenttia runsaaseen 2,5 miljardiin euroon.Pääjohtaja Kari Jordanin mukaan konsernin tulos kehittyi kuitenkin odotusten mukaisesti. Ilman kertaluonteisia eriä laskettu liiketulos toisella vuosineljänneksellä parani vuoden takaisesta.
Yhtiö odottaa liiketuloksen pysyvän samalla tasolla myös seuraavan neljänneksen aikana.
Metsä Groupin tuloksesta yli puolet tulee sellusta. Havusellun tonnihinta on tippunut vuoden takaisesta lähes 50 euroa, millä on väistämätön vaikutus liiketulokseen.
”Tonneja saadaan kyllä markkinoille, mutta on vaikea ennustaa, miten hintataso kehittyy”, Jordan totesi torstaina Helsingissä.
Erityisesti sellun toimitukset Kiinaan vetävät hyvin.
Katsauskauden merkittävin tapahtuma oli Metsä Fibren omistusta koskeva kauppa japanilaisen Itochu Corporationin kanssa. Itochun lähes puolen miljardin euron investointi on suurin ulkomainen investointi suomalaiseen metsäteollisuuteen vuosikausiin.
”Yhteistyö Itochun kanssa avaa ikkunoita maailman sellumarkkinoille”, Jordan kehui.
Kartongin toimitukset vähentyivät viime vuonna, mikä heikensi alkuvuoden tulosta. Nyt suuntaus on kuitenkin ylöspäin ja kartongin tilauskannat ovat normaalilla tasolla, yhtiö tiedottaa.
Sekä taive- että pakkauskartongin kysyntä on hyvä. Metsä Board korottaa aaltopahvikartongin eli lainerin hintaa 5–8 prosenttia syyskuusta lähtien.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

