Puun tuonti jatkoi yhä kasvua – Venäjältä määrästä tuli yli kolme neljännestä
Tammi–syyskuussa teollisuus osti puuta ulkomailta viisi prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Venäjältä tuodun puun keskihinta oli syyskuussa 40 euroa kuutiometriltä, Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilta selviää. Kuva: Saara LaviVaikka kotimaassa puukauppa on jäänyt jälkeen selvästi kolmen viime vuoden määristä, teollisuuden ostot ulkomailta ovat kasvaneet.
Syyskuussa Suomeen tuotiin puuta 1,02 miljoonaa kuutiometriä, joka oli kolme prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa, Luonnonvarakeskus kertoo.
Tammi–syyskuussa tuonti nousi 8,67 miljoonaan kuutiometriin. Se oli viisi prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Suomeen tuodusta puumäärästä 59 prosenttia oli kuitupuuta ja 32 prosenttia haketta.
Venäjältä teollisuus osti puuta syyskuussa 793 000 kuutiometriä, mikä oli 77 prosenttia tuontimäärästä. Virolaisen puun osuus oli 10, latvialaisen yhdeksän ja ruotsalaisen pari prosenttia.
Venäjältä tuodun puun keskihinta oli syyskuussa 40 euroa kuutiometriltä.
Metsäteollisuuden viennin arvo oli syyskuussa 0,98 miljardia euroa.
Tammi–syyskuun viennin arvo jäi reaalisesti 9,57 miljardiin euroon, mikä oli kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
