Noki haittaa metsäpaloalueen hakkuita
Suurmetsäpalon jälkihoito Ruotsin Västmanlandissa on etenemässä hakkuuvaiheeseen.
”Mymme alueelta 200 000–300 000 kuutiota puuta”, kertoo Mellanskog Västmanlandin aluepäällikkö Mikael Ambjörn Skogsbruket-lehdessä.
Mellanskog on Ruotsin yksityisten metsänomistajien järjestö. Tuho kosketti paria sataa yksityismetsänomistajaa.
Kaikkiaan paloalue on 14 000 hehtaarin laajuinen. Se sijaitsee Keski-Ruotsissa, noin 150 kilometrin päässä Tukholmasta.
Alueen suurimmat metsänomistajat ovat valtion metsiä hallinnoiva Sveaskog sekä Bergvik Skog ja sahayhtiö AB Karl Hedin. Bergvik Skog hoitaa muun muassa entisiä Stora Enson metsiä. Stora Enso on sen suurin omistaja.
Metsänomistajia ja hakkuutyöntekijöitä on koulutettu, jotta nämä osaisivat välttää vaaroja paloalueella liikkuessaan.
Pelastusviranomaiset luovuttivat alueen hallinnan maanomistajille vasta syyskuun alussa. Palo syttyi hakkuualueen maanmuokkauksen yhteydessä heinäkuun viimeisenä päivänä ja sen aisoihin saaminen kesti yli viikon.
Palaneessa metsässä liikkuminen on vaarallista, koska puut voivat kaatua äänettömästi, kun juuret ovat vahingoittuneet. Myös metsäkoneet joutuvat koville, sillä maassa on tikkuisia kantoja, jotka voivat puhkoa renkaita.
Puiden kärsimät vauriot vaihtelevat paljon. Osa tukeista kelpaa sahoille, jos puut saadaan hakattua ennen ensi kesää.
”Puolet tukkipuusta menee tukkina, loput menevät polttopuuksi”, arvioi Ambjörn.
Suurin ongelma puunkorjuussa tulee olemaan noki. Se tarttuu puun kaatuessa maasta puun kylkiin ja sotkee metsäkoneita. Sen jälkeen noki kulkeutuu edelleen autoihin ja varastoihin. Sahat ja sellutehtaat eivät huoli nokista puuta.
Ambjörn uskoo, että nokea voidaan poistaa varastoimalla paloalueen puita vedessä. Joka tapauksessa paloalueen tukit on sahattava omana eränään. Kaikki nämä erityistoimet aiheuttavat kustannuksia ja vähentävät puukaupan tuottoa.
Paloalue tulee ensi kesästä alkaen houkuttelemaan runsaasti tuhohyönteisiä puiden kimppuun. Odotettavissa on muun muassa tukkimiehentäitä ja kirjanpainajia. Myös varsinaisen paloalueen ympärillä sijaitsevat metsät ovat vaaravyöhykkeessä.
Osa tulen turmelemasta metsästä säästetään tarkoituksella suojelualueeksi. Bergvik Skog on sopinut vaihtavansa 1700 hehtaarin alueensa valtion kanssa toiseen metsäalueeseen. Valtio perustaa palaneelle maalle suojelumetsän.
HANNA LENSU
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
