
Stora Enso pohtii Ruotsin metsien eriyttämistä omaan yhtiöön ja listaamista pörssiin
Aloitteen tavoitteena on yhtiön mukaan vahvistaa liiketoiminnan fokusta, tehostaa toimintoja ja tuoda esiin sekä metsäomaisuuden että yhtiön ytimessä olevan pakkausliiketoiminnan arvo.
Stora Enso ilmoitti myös hiljattain myyvänsä noin 175 000 hehtaaria Ruotsin metsäomaisuudestaan 900 miljoonan euron yritysarvolla. Kuva: Mikko NikkinenMetsäyhtiö Stora Enso tarkastelee mahdollista metsäomaisuuden eriyttämistä ja erillistä pörssilistausta osittaisjakautumisen kautta. Yhtiö käynnistää strategisen arvioinnin Ruotsin metsäomaisuudestaan osana uusiutuvien pakkausten aseman vahvistamista yhtiössä.
Yhtiön mukaan aloitteen tavoitteena on edelleen vahvistaa liiketoiminnan fokusta, tehostaa toimintoja ja tuoda esiin sekä metsäomaisuuden että Stora Enson ytimessä olevan pakkausliiketoiminnan arvo.
Arvioinnissa tarkastellaan useita vaihtoehtoja, mukaan lukien juuri Ruotsin metsäomaisuuden mahdollinen eriyttäminen ja pörssilistaus osittaisjakautumisen kautta uuteen yhtiöön, joka olisi kokonaan Stora Enson osakkeenomistajien omistama.
Jakautumisen tavoitteena on yhtiön mukaan muodostaa kaksi vahvaa ja itsenäistä yhtiötä, joilla kummallakin olisi selkeämpi fokus ja jotka olisivat strategisesti ketterämpiä.
Yhtiön Ruotsin metsistä puolestaan muodostuisi Euroopan suurin pörssilistattu puhtaasti metsäomaisuuteen keskittyvä yhtiö. Stora Enson mukaan sen vahvuuksia olisivat ainutlaatuinen omaisuusluokka, odotettavissa oleva pitkän aikavälin arvonnousu sekä mahdollisuus merkittäville uusille tulovirroille.
Stora Enso ilmoitti myös hiljattain myyvänsä noin 175 000 hehtaaria Ruotsin metsäomaisuudestaan 900 miljoonan euron yritysarvolla.
Kaupan jälkeen yhtiö omistaa Ruotsissa edelleen yli 1,2 miljoonaa hehtaaria metsämaata. Sen käypä arvo oli maaliskuun lopussa noin 5,8 miljardia euroa.
Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlströmin mukaan arvioinnin käynnistäminen osoittaa yhtiön sitoutumisen omistaja-arvon maksimointiin ja pitkän aikavälin strategisiin tavoitteisiin. Kuva: Jarno MelaVaikka omaisuuserät ovat yhtiön mukaan keskeinen osa sen puunhankintaketjua, on niillä oma erillinen operatiivinen, taloudellinen ja strateginen profiilinsa.
”Ruotsin metsäomaisuutemme edustaa vastuullisen metsätalouden ja ympäristönhoidon huippuosaamista”, kertoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström.
”Tämän arvioinnin käynnistäminen osoittaa sitoutumisemme omistaja-arvon maksimointiin ja pitkän aikavälin strategisiin tavoitteisiimme. Tutkimalla erilaisia strategisia vaihtoehtoja pyrimme lisäämään liiketoimintamme fokusta, vähentämään monimutkaisuutta ja tuomaan esiin sekä metsä- että teollisuusomaisuutemme täyden potentiaalin.”
Yhtiö kertoo antavansa lisätietoja arvioinnista vuoden 2025 loppuun mennessä. Kaikki muutokset ovat ehdollisia muutosneuvotteluille ja muille lakien edellyttämille menettelyille kaikissa maissa, joita muutokset koskevat, tiedotteessa korostetaan.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







