Keskisarja: Joutavainen, Tyhjänen ja Pyllynen

”Suomalaisuus on muutakin kuin suon kuokkimista ja pöllien parkkuuta”, kirjoittaa Teemu Keskisarja. Kuva: Joel Rosenberg

MT Metsä|Historia ja perinne

5.4.202309:00

Kolumni

Teemu Keskisarja

Jostain syystä johduin pohtimaan, onko suomalaisten ahkeruus myytti vai tosiseikkojen nyytti. Kirjahyllystä löytyy monta ristiriitaista vastausta.

Suomen maa- ja metsätalouskirjallisuuden kuuluisimpia työhulluja ovat Jussi ja Akseli Koskela sekä Kalle Päätalo. ”Armoton itsensä käskijä” lienee historian tosiolento. Jokaisella meistä sellaisia löytyy sukupuusta. Rennompi meininki olisi katkaissut sukupolvien ketjut nälkäkuolemiin. Ukkovaarien ja muorivainaiden oli raadettava hampaat irvessä ja hampaattomat ikenet veressä.

Kaikki kirjailijat eivät onneksi helli kansallista ahkeruusmyyttiä. Suomalaisuus on muutakin kuin suon kuokkimista ja pöllien parkkuuta. Maiju Lassilan eräässä kertomuksessa vetelehtivät Joutavainen, Tyhjänen ja Pyllynen. Yksi on ammatiltaan oman nenänsä kaivaja, toiset eivät sitäkään.

Maiju Lassila (Algoth Tietäväinen alias Algot Untola, Irmari Rantamala jne.) itse oli yliluonnollisen uuttera ja tuottelias kirjoittaja. Hän kuitenkin ymmärsi syvällisesti tyhjäntoimittamista, johon eritoten itäsuomalaiset olivat taipuvaisia. Lukusuositus: Marko A. Hautalan 1 180-sivuinen suurenmoinen Untola-elämäkerta Kapinallinen kynämies (Warelia 2021).

Ruotsin ajan asiakirjoissa suomalaiset eivät loista armottomina itsensä käskijöinä. Peltojen pienuus johtui paitsi ilmastosta myös raivaushaluttomuudesta. Kuningas Kustaa Vaasa ja kreivi Per Brahe pitivät täkäläisiä alamaisiaan joutolaisina, jotka eivät viitsineet hakata avantoja talvikalastukseen. Velttous johtui sisätilojen kuumuudesta. Talousviisas professori Israel Nesselius vaati 1700-luvun Suomeen saunomiskieltoa, jotta puuta säästyisi ja ihmiset reipastuisivat.

Savutuvissa oli todellinen laiskotteluongelma. Talvi kesti lokakuusta huhtikuuhun. Pelkällä pärevalaistuksella jäivät vähiin puhdetyöt. Vaikea sanoa, olivatko muinaissuomalaiset liikkuvaisia älyltään. He osasivat laulaa runoja ja valmistaa hienon haravan kolmesta puulajista, mutta monta sataa vuotta kului heinäseipään ja kääntöauran keksimiseen.

Laiskotteluun oli rakenteellisia syitä. Miksi hitossa alustalainen olisi pannut kaikkea likoon aateliskartanon päivätöissä? Ruotusotilaalla ja pakkotyövangilla oli kurja motivaatio kaivaa valleja ja raahata kiviä Viaporiin. Työhulluus ei paljon hyödyttänyt maamiestä sarkajaon yhteisviljelyksillä.

Sääty-yhteiskunta ei yhtään kannustanut pohjalta ponnistamiseen. Ennen 1870-luvun elinkeinovapautta yrittäminen oli käytännössä kiellettyä. Käsityöläiset tarvitsivat pitäjäkohtaisia lupia. Ruukin perustaminen ei käynyt päinsä talonpojalta. Yksityisyritteliäisyyden henki pihisi sotilaanleskien pitämissä yleisissä saunoissa.

Ensimmäiset industrialistit eivät kohdanneet 1800-luvun Suomessa mitään ”protestanttista etiikkaa” eli tinki­mätöntä työmoraalia, pikemmin luonnonkansan, jolla kohmelon ja kellottomuudenkin takia oli vaikeuksia vääntäytyä koneiden aikatauluun ja tehdastyön vuoroihin.

Ahkeruus ei ole geneettistä eikä ylimuistoista. Työn määrä ja laatu kohenivat vasta, kun tulos hyödytti tekijää. Lakeuksien raivaus oli 1800-luvun urakka. Laivanrakennusta ja purjehdusta varten rahvas synnytti jopa yhtiöitä. Metsäteollisuuden savotoihin loppuivat pitkät talviset pakkolomat. Maanomistusolot muuttuivat 1920-luvulla kannustavammiksi. Pienviljelijät tekivät omilla pelloillaan enemmän kuin torpparit taksvärkissä.

Yksityis­omaisuuden suoja ja vapaudet virittivät yrittäjähengen ja ylihuomisesta huolehtimisen kulttuurin. Lainsäätäjä ja esivalta onnistuivat perusasioissa. Siksi suomalaisen isännän ja emännän aikaansaannoksia ei voi verratakaan maaorjaan ja kolhosnikkaan.

Suomen historiassa erottuu vain yksi työhullu aikakausi, suunnilleen vuodet 1870–1970. Ahkeruus on jossain määrin periytyvää eli kotikasvatuksesta riippuvaa, mutta ei se monen polven yli säily ilman yhteiskunnan säilöntäaineita eli pakkoja ja kannustimia.

Jos kirjallisuuden ääripäistä täytyy valita, ennustelen, että 2030-luvun Suomessa yleisimpiä epätyöntekijätyyppejä ovat Joutavainen, Tyhjänen ja Pyllynen.

Aarteen kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa metsä-, sota- ja rikoshistoriaa.

Lisäys 5.4. 14:41. Keskisarja on valittu perussuomalaisten kansanedustajaksi Uudeltamaalta.