Korona siirsi kesätyön Seinäjoelta mökkiaittaan — Saija Papunen päivittää metsävaratietoja mökiltä käsin
Toistaiseksi etätyöskentely on sopinut Papuselle, koska työmatkoihin ei kulu aikaa."Muutaman kerran olen käynyt Seinäjoen toimistolla koko aikana", kertoo metsäkeskuksen kesätyöntekijä Saija Papunen
Kesätyönään hän työstää paikkatieto-ohjelmistolla metsävaratietoa julkaistavaksi metsäkeskuksen ylläpitämään metsään.fi -palveluun.
"Käsittelen eri lähteistä tulevaa dataa sellaiseen muotoon, että sen voi päivittää metsään.fi:hin. Esimerkiksi päivitin kasvupaikkatietoja kuvioille."
22-vuotias Papunen opiskelee metsätiedettä Helsingin yliopistossa. Opintosuuntana hänellä on metsävarojen hallinta ja käyttö.
Täksi kesäksi Papunen halusi "siistin sisätyön", koska viime kesä kului pääosin maastotöissä ja sitä edellinenkin kenttäkurssilla. Lisäksi nykyinen kesätyö menee hyvin yksiin opintosuunnan kanssa.
"Pitkältihän tässä päivät kuluvat tietokonetta naputtaessa, minkä kyllä tiesin jo hakiessa. Joissain jutuissa tarvitaan enemmän omaa ajattelua ja keskittymistä, mutta välillä riittää kun napsauttaa ohjelmassa laskennan päälle."
Etätyö on Papusen mukaan sujunut hyvin ja ollut yllättävän mukavaa.
Toimiston sijaan työpiste sijaitsee tällä hetkellä perheen mökillä Kihniössä. Muun perheen tultua myös mökille työpiste siirtyi sisältä mökistä aittaan.
"Mukavampihan se on mökillä olla kuin jossain kerrostalossa kököttää."
Hyvänä puolena hän pitää myös sitä, että aamulla riittää tietokoneen napsauttaminen päälle ja päivän lopuksi koneen sammuttaminen. Työmatkoihin ei kulu aikaa.
"Toki olisi varmaan haastavampaa erottaa työ ja vapaa-aika, jos työ olisi luonteeltaan erilaista. Tässä hommassa raja on kuitenkin helppo vetää ja vapaa-aika alkaa, kun tietokoneen sammuttaa."
Toisaalta etätyöskentely on vaatinut myös paljon itseohjautuvuutta, vaikka sitä on yliopisto-opinnoissa tullutkin harjoiteltua. Papusen mukaan siinä, ettei kukaan vahdi on sekä hyviä, että huonoja puolia.
Tulevaisuuden suunnitelmia koskevaan kysymykseen Papunen naurahtaa: "Ei siitä mitään tarkkaa suunnitelmaa vielä ole. Katsoo mihin elämä vie." Ulkomaille lähteminen ainakin joksikin aikaa kiinnostaisi.
Papunen kuitenkin myöntää, että hänellä on suuntaa-antavia urahaaveita.
"Ehkä jossain luonnonsuojeluun liittyvissä tehtävissä. Tuskin ainakaan perinteisessä metsäteollisuudessa."
Mikä yllätti työssä?
- 1. Kuinka nopeasti ja paljon annettiin vastuuta. Kukaan ei vahdi vaan on itse vastuussa omista hommistaan.
- 2. Vaikka tekee töitä etänä, niin työyhteisöön on päässyt yllättävän hyvin mukaan.
- 3. Kun tietokone suorittaa pidempää laskentaprosessia, siinä ehtii hyvin kuntoilemaan odotellessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

