UPM pimittää puukauppatietoja
Metsäyhtiö UPM on kieltäytynyt luovuttamasta puukaupan tositteita metsänomistajalle, mikäli niitä käytetään kartellivalituksissa yhtiötä vastaan.Metsänomistaja tarvitsee kartellikorvaushakemuksia varten tositteet tehdyistä puukaupoista korvauksia koskevalta ajalta.
Vimpeliläinen metsänomistaja Pentti Vähämäki otti yhteyttä yhtiöihin, joille hän on myynyt puuta ostokartellin aikana.
UPM kuitenkin kieltäytyi luovuttamasta Vähämäelle puukaupan tositteita.
”Harmittaa, että UPM pimittää ostotietoja, vaikka yhteistyötä on tehty pitkään. Joka vuosi myyn heille puuta.”
UPM:n lakimies Sami Latva kertoo, että puukauppatositteita on kysellyt muutama metsänomistaja.
”Olen kieltäytynyt antamasta tositteita, jos niitä käytetään meitä vastaan”, Latva kommentoi.
Metsäliitosta Vähämäelle vastattiin, että ostokuitteja säilytetään 10 vuotta ja että kopiot voidaan toimittaa metsänomistajalle korvaushakemuksen tekemistä varten.
”Niiltä osin kun tiedot löydetään, ne luovutetaan pyydettäessä metsänomistajalle”, metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäliitosta kommentoi yhtiön käytäntöä.
Mäntylän mielestä tietojen luovuttaminen kuuluu ”hyvään tapaan”.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

