
Lounaisrannikon mäntykuolemille löytyi syy: Okakaarnakuoriainen oli viimeinen niitti kuivuudesta ja juurikäävästä kärsineille puille
Männyissä elävä okakaarnakuoriainen iskeytyy yleensä heikentyneisiin puihin.
Okakaarnakuoriaiset nakertavat mäntyyn puun pituussuuntaisia emokäytäviä. Ne paljastuvat puun kuoleman jälkeen, kun kuori irtoaa. Kuva: Tiina Ylioja/Luke
Okakaarnakuoriaisten valloittaman männyn puuaines sinistyy. Se alentaa puutavaran arvoa. Kuva: Tiina Ylioja/LukeLounaisrannikolla viime kesänä havaittuihin mäntykuolemiin vaikutti useampi eri tekijä, kertoo Luonnonvarakeskus Luke.
Kuuma ja kuiva kesä sekä männynjuurikääpä heikensivät todennäköisesti mäntyjä niin, että ne eivät olleet vastustuskykyisiä okakaarnakuoriaiselle.
"Okakaarnakuoriainen on todennäköisesti ensin iskeytynyt puihin, joiden juuristo on ollut jo valmiiksi männynjuurikäävän ja/tai kuivuuden heikentämä.
Männynjuurikääpä alentaa mäntyjen vedenottokykyä ja estää puiden pihkaan perustuvaa puolustautumista okakaarnakuoriaisia vastaan. Myöhemmin kuoriaiset ovat siirtyneet lähipuihin, mutta niiden ei odoteta aiheuttavan laajoja tuhoja perusterveissä männiköissä", sanoo Luken tutkimusprofessori Jarkko Hantula.
Kaikki rannikolla ja saaristossa kuolleet ja punertuneet männyt eivät olleet okakaarnakuoriaisen valtaamia. Vedenpuutteesta kärsivien mäntyjen kuolemaa saattoivat jouduttaa myös muut lajit.
"Kesän aikana kokonaan kuolleet männyt eivät enää sisältäneet aikuisia kaarnakuoriaisia. Puista, joiden latva oli vasta osittain kuollut ja alaoksissa oli vihreitä neulasia, tavattiin okakaarnakuoriaisen aikuisia, toukkia ja koteloita", sanoo tutkija Tiina Ylioja Lukesta
Metsäkeskuksen ja Luken metsätuhojen asiantuntijat tutkivat syyskuussa lounaisrannikon mäntyjen tuhonaiheuttajia viidellä erilaisella tuhokohteella. Ne sijaitsivat Uudenkaupungin ja Taivassalon alueella.
Jos huomaat männyissä tuhojen oireita, ilmoita niistä Luonnonvarakeskukselle tuhoilmoituslomakkeella.
Okakaarnakuoriainen
- Männyissä elävä kaarnakuoriainen.
- Esiintyy lähes koko Suomessa.
- Pituudeltaan noin 2–4 millimetriä.
- Iskeytyy heikentyneiden mäntyjen latvaosien oksiin ja hilsekaarnaiseen runkoon.
- Kuljettaa mukanaan puun vedenkulun estävää sinistäjäsientä.
- Isketty puu kuivuu latvasta alkaen ja kuolee yleensä nopeasti.
- Kuoriutuu heinäkuun lopulla ja alkaa syödä ravintoa kuoren alla.
- Jos kesä on lämmin, poistuu rungosta ennen talvea.
- Esiintymän voi varmistaa syömäjäljestä.
- Nakertaa mäntyyn pituussuuntaisia emokäytäviä.
- Tekee lisäksi latvassa hilsekaarnaan reikiä käytävien tuuletusta varten. Reikiä syntyy myös, kun aikuistuneet toukat poistuvat rungosta.
- Kirjanpainajan tapaan saattaa synnyttää samana kesänä useamman eri sukupolven.
- Talvehtii kaarnan alla tai maassa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

