Kotkamillsin omistaja Mayr-Melnhof ostaa ruotsalaisen pakkausvalmistajan Eson Pacin
Myyjinä ovat yhtiön perustajaperhe ja sijoitusyhtiö Nalka Invest.
Itävaltalaisen Mayr-Melnhofin liikevaihto on noin 3,5 miljardia euroa vuodessa. Suomesta konserni hankki omistukseensa Kotkamillsin vuoden 2020 lopulla. Kuva: Johannes WiehnItävaltalainen kartonkikonserni Mayr-Melnhof on ostanut ruotsalaisen Eson Pacin, joka on erikoistunut lääkepakkausten valmistukseen.
Myyjinä ovat Eson Pacin perustajaperhe Eliasson ja sijoitusyhtiö Nalka Invest sekä pakkausyhtiön toimivaa johtoa.
Nalka Invest on ollut Eson Pacin pääomistaja vuodesta 2015.
”Kauppa täydentää nykyistä asiakaskuntaamme ja tarjoaa houkuttelevia uusia mahdollisuuksia”, sanoo Mayr-Melnhofin toimitusjohtaja Peter Oswald yhtiön tiedotteessa.
Mayr-Melnhof valmistaa kartonkeja ja päällystämätöntä hienopaperia. Yhtiön liikevaihto on noin 3,5 miljardia euroa vuodessa ja sen palveluksessa työskentelee 12 800 ihmistä.
Kotkassa toimivan Kotkamillsin Mayr-Melnhof hankki omistukseensa vuoden 2020 lopulla. Kotkamills on valmistanut taivekartonkia ja muovitonta kuppikartonkia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




