Puukuljetuksia ei saa vaarantaa
EU:n sisämarkkinoilla on tärkeää huolehtia yhteisistä säännöistä, mutta säännöt eivät saa johtaa jäsenmaissa kohtuuttomiin kustannuksiin tai aiheuttaa ongelmia tilanteissa, joissa nykykäytännöt toimivat.Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa, jolla se uudistaisi vuodelta 1996 peräisin olevaa raskaan liikenteen mitta- ja massadirektiiviä. Direktiivin tavoitteena on harmonisoida EU-alueen liikenteessä käytettävien kuorma-autojen ja linja-autojen suurimmat sallitut mitat ja painot.
Tarkoitus on hyvä ja perusteltu: sisämarkkinoiden toiminta sujuvoituu, kun direktiivin asettamia vaatimuksia noudattava liikennöitsijä tietää voivansa käyttää kalustoaan koko unionin alueella.
Kansallisesti jäsenmaat voisivat jatkossakin sallia direktiivirajoja pidemmät ja painavammat ajoneuvot. Jäsenmaiden välisiä rajoja niillä ei kuitenkaan saisi ylittää, mikä tietäisi Suomelle ja Ruotsille massiivisia ongelmia. Esitetyssä muodossaan toteutuessaan direktiivi pakottaisi siirtämään Suomen ja Ruotsin rajan ylittävät kuormat rajanylityksen ajaksi toiseen kulkuneuvoon.
Nykyisin Suomen ja Ruotsin välisen rajan voi ylittää 4,4 metriä korkealla ajoneuvoyhdistelmällä. Komission esitys madaltaisi korkeuden 4,0 metriin. Perävaunun suurin sallittu pituus taas olisi komission ehdotuksen mukaan 12,0 metriä, kun nykyisin Suomessa on sallittu 17,6 metrin pituinen perävaunu. Ruotsissa enimmäispituutta ei ole asetettu perävaunulle vaan koko yhdistelmälle, joka saa olla enintään 24 metriä pitkä. (MT 18.9.)
Uudet pituus- ja korkeusvaatimukset ylittyvät nykyisin kaikissa Suomen ja Ruotsin välisissä raakapuukuljetuksissa ja merkittävässä osassa myös muista rajan ylittävistä rahtikuljetuksista. Näin toteavat elinkeinoelämän järjestöt viime viikolla julkaisemassaan kannanotossa (MT 13.9.). Ongelma on erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun Metsä Group on käynnistämässä uutta biotuotetehdastaan Kemissä. Rajan ylittäviin kuljetuksiin täytyisi jatkossa hankkia erillistä kalustoa tai supistaa tehtaan hankinta-alue vain Suomen rajojen sisäpuolelle. Rahdin siirtäminen raiteillekaan ei ole vaihtoehto tilanteessa, jossa raiteet puuttuvat.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) vakuutti MT:lle antamassaan lausunnossa, että hallitus on riskeistä tietoinen ja pohjoismainen alustava esitys komission esityksen muuttamiseksi on jo tehty. Yhteisen linjan on nyt tärkeää pitää, jotta toimivaa systeemiä ei lähdetä rikkomaan turhilla uudistuksilla.
Suunnitellut rajoitukset tietäisivät Suomelle ja Ruotsille massiivisia ongelmia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




