Kun suomalaiset rajavartijat tapaavat venäläisiä kollegojaan, mistä he puhuvat?
”Aiemmin tapaamisiin on liittynyt kulttuuritoimintaa, mutta nyt puhutaan puhtaasti työtapaamisista.”
Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö Jouko Kinnunen asuu Pöyhölän tilalla Kuhmossa ja nauttii vapaa-aikanaan erityisesti metsätöistä. Kuva: Timo HeikkalaRajadiplomatia toimii edelleen, vaikka lähes kaikki muut suhteet Venäjälle on katkaistu maan hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022.
”Joka kuukausi rajavaltuutettu tapaa Venäjän puolen kollegaa. Itse olen usein mukana tapaamisissa”, Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö Jouko Kinnunen kertoo.
Tapaamiset järjestetään vuoroin Suomessa ja Venäjällä.
Aiemmin tapaamisiin on liittynyt kulttuuritoimintaa, mutta nyt puhutaan puhtaasti työtapaamisista, Kinnunen kuvailee.
”Tilanne on vaikea, mutta asioista pitää pystyä keskustelemaan. Niin kauan kun pystytään, se on hyvä.”
Asialista sovitaan etukäteen. Tapaamisissa käsitellään muuan muassa rajantarkastuksia, rajan yli kulkeneiden porojen ja metsästyskoirien palautuksia sekä mahdollisia valtionrajarikoksia.
”Tilanne on vaikea, mutta asioista pitää pystyä keskustelemaan. Niin kauan kun pystytään, se on hyvä.”
Vuosittain heinäkuussa raja tarkastetaan yhdessä venäläisen rajaviranomaisen kanssa. Se kuljetaan rinnakkain ja katsotaan, että raja on siinä missä pitääkin.
Kinnusen mukaan jo useana keväänä rajavartioasemilla on varauduttu siihen, että ihmisiä lähtee liikkeelle.
Jos näin tapahtuu, se kyetään hallitsemaan, hän vakuuttaa.
”Nyt rajalla on rauhallista.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


