Suomi on tuhansien järvien ja satojen jokien maa. Retkeilitpä sitten etelässä tai pohjoisessa, tulee lähes aina reitillä vastaan vettä.
Suosituimmilla retkeilyreiteillä vesistöjen yli pääsee kuivin jaloin siltaa tai riippusiltaa pitkin. Joskus tarjolla on myös apuvälineitä, kuten vetolautta eli köysilossi.
Vetolautat ovat yleensä käytössä touko–syyskuussa sen jälkeen, kun jäät ovat lähteneet, eikä yöpakkasia enää ole.
Niitä löytyy muun muassa Kolin kansallispuistosta Herajärven kierrokselta ja Koitajoen Pirhun kierrolta Ilomantsista.
Eteläisimmät köysilossit sijaitsevat Salossa Teijon kansallispuistossa Sahajärven kierroksella, jossa kahden köysilossin välissä on pikkuinen Kalasuntin saari. Se on suosittu päiväretkikohde ja telttailupaikka, sillä saaresta löytyy myös tulentekopaikka, laavu ja kuivakäymälä.
Metsähallituksen erikoissuunnittelija Saija Salolle Sahajärven köysilossi tuli tutuksi viime vuonna, kun hän oli menossa tekemään kävijätutkimusta saareen. Salolle ennestään tuntemattomalla reitillä vastaan tuli järvi ja tyhjä laituri.
”Mietin hetken, että onko uudelle työtekijälle tehty joku jäynä. Sitten tajusin, että lossi oli vastarannalla.”
Kahden laiturin välissä seilaava lautta vedetään ensin tarvittaessa vaijerin avulla omalle laiturille. Sen jälkeen astutaan kyytiin ja jatketaan matkaa käsivoimin vetämällä vastarannalle.
Kyytiin mahtuu useampi, mutta ylitys onnistuu yksinkin. Salo kehottaa huomioimaan muut retkeilijät.
”Ei pidä jäädä keskelle järveä ottamaan kuvia, jos rannalla odotetaan lossia. Lossin saa kuitenkin jättää siihen päähän, mihin jää. Ei voi tietää, mistä suunnasta seuraava retkeilijä tulee.”
Köysilossien lisäksi retkeilyalueilta löytyy myös Metsähallituksen ylläpitämiä venelosseja ja kahluuvaijereita.
Venelosseja löytyy muun muassa Lemmenjoen kansallispuistosta Jokivarren retkeilyreitiltä ja Kaldoaivin erämaan reiteiltä.
”Ennen ylittämistä rinkka otetaan pois selästä ja lasketaan veneen pohjalle. Yli pitäisi päästä yhdellä liikesarjalla, sillä keskelle jokea ei kannata pysähtyä. Siitä voi olla vaikea päästä liikkeelle, jos virta vie venettä alavirtaan päin”, Metsähallituksen kenttäpäällikkö Alexander Kopf ohjeistaa.
Venettä ei vedetä koskaan rantaan, vaan se jätetään kellumaan. Köydet tulee jättää vapaiksi, eikä venettä saa sitoa kiinni esimerkiksi puuhun.
Vesistö kannattaa ylittää yksin tai pareittain, ettei veneeseen tule liikaa painoa.
”Esimerkiksi vahvin voi mennä ensin ja avittaa sitten vastarannalla”, Kopf vinkkaa.
Kevon luonnonpuisto Lapissa on kuuluisa kahluuvaijereistaan. Eteläisemmässä Suomessa niitä on vain yksi Kolin kansallispuistossa Herajärven kierroksella.
Kahluuvaijeri on joen yli pingotettu teräsvaijeri, josta roikkuu köysiä ja niiden päissä lenkkejä. Vaijeria saa käyttää vain yksi henkilö kerrallaan, ja lenkistä tulee pitää kiinni molemmilla käsillä.
Kopf muistuttaa, että kahluuvaijerikaan ei takaa aina turvallista ylitystä. ”Neljä vuotta sitten piti useamman kerran sulkea reitti Kevolla, kun vesi oli niin korkealla.”
Kahluuvaijerit ja lossit nostetaan yleensä talven ajaksi pois paikoiltaan. Keväisin vaijerit ja köydet tarkistetaan ja uusitaan tarvittaessa.
Pohjoisessa vesistöjen ylitykset täytyy tehdä usein ilman ylimääräisiä apuvälineitä. Tällöin turvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomioita.
Sopivan ylityspaikan etsimiseen kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa. Virran voimakkuus ja veden kylmyys voivat tulla ensikertalaiselle yllätyksenä.
”Kaikissa vesistöjen ylityksissä pitää käyttää harkintakykyä ja osata arvioida omat kykynsä. Jos veden pinta on liian korkealla, niin mieluummin etsii uuden paikan tai jättää kokonaan menemättä”, Kopf neuvoo.
Veden korkeutta voi arvioida etukäteen säätiedotetta katsomalla tai kysymällä yleiskuvaa Metsähallituksen asiakaspalvelupisteistä. Osa aiemmin hyväksi havaituista ylityspaikoista on saatettu merkitä valmiiksi retkikartalle tai joen rantaan.
”Joen yli ei pidä kuitenkaan pyrkiä väkisin, vaan reittisuunnitelmaa kannattaa muuttaa tarvittaessa.”
Suora ylitys joen kapeimmasta kohdasta ei yleensä ole paras reitti.
”Kannattaa kävellä jokea ylös ja alas ja etsiä joen levein ja matalin kohta, jossa virta on tasaisempi. Jos mukana on koira, sen voi antaa mennä ensin kytkettynä pitkään hihnaan, sillä ne ovat hyviä löytämään matalat paikat”, Kopf vinkkaa.
Jos vesi on matalalla, voi yli päästä jopa kengät jalassa kiveltä toiselle hypähdellen.
Usein kengät on kuitenkin pakko riisua, joten rinkassa on hyvä kantaa mukana kahluutossuja tai muuta jalkapohjia suojaavaa.
Kopf suosittelee käyttämään myös vaellussauvoja, joista saa ylittämisessä tukea. Tarvittaessa voi käyttää myös maasta löytyviä keppejä.
”Pohja on kivinen ja liukas. Tasapainon menettää yllättävän helposti, kun on virtaa ja epätasainen alusta.”
Rinkasta tulee aukaista aina ennen ylittämistä lantiovyö ja löyhdyttää kiinnikkeet. Sama sääntö koskee kahluuvaijeria.
Näin rinkan saa nopeasti pois selästä, jos sattuu molskahtamaan veteen. Vaatteet kannattaa pakata varmuuden vuoksi vesitiiviisiin pusseihin.
”Jos kastuu, niin rantaan päästessä märät vaatteet riisutaan mahdollisimman nopeasti ja laitetaan kuivat tilalle. Niin kauan kun on märkä, keho jäähtyy ja hypotermian riski on suuri.”
Vesien ylityksiin liittyviä pelastustehtäviä tulee Kopfin mukaan kuitenkin hyvin harvoin. ”Ihmiset ovat suurimmalta osin hyvin valmistautuneet.”
Lue myös:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
