Luonto säilyy vaikka hakkuut lisääntyvät, ajattelevat pirkanmaalaiset
Pirkanmaalaiset ottivat rohkeasti kantaa Metsäkeskuksen internet-kyselyssä. Tutkimus liittyy alueellisten metsäohjelmien valmisteluun.Kaavoituksella ohjataan liikaa metsien käyttöä. Väite pitää paikkansa, sanoo metsänomistaja Antti Teivaala.
”Kaavoituksesta tehdyt päätökset ovat hyvin epämääräisiä eivätkä tunnu perustuvan mihinkään”, Teivaala kommentoi, kun pirkanmaalaiset metsävaikuttajat kokoontuivat UKK-instituuttiin Tampereelle keskustelemaan alueellisesta metsäohjelmasta viime viikolla.
”Lupia ja piiloverotusta asiakasmaksujen muodossa harrastetaan yhä enemmän. Taloudellinen toiminta vaatii rakenteellisia muutoksia.”
Tampereen ammattikorkeakoulussa metsätaloutta opiskeleva Tero Ruskee esitteli keskustelun pohjaksi 615 pirkanmaalaisen mielipiteitä erilaisiin metsäväittämiin. Väittämä kaavoituksesta oli niiden joukossa.
Mielipiteet oli kerätty internetkyselyllä, jossa vastaaja sai valita, onko väitteen kanssa samaa vai eri mieltä. Lisäksi monet kommentoivat väitteitä sanallisesti.
MTK:n kenttäpäällikkö Markus Nissinen otti kantaa väitteeseen ”metsien suojelu lisää metsätuhoriskiä”.
”Kyllä, mutta hyvin hailakka kyllä. Tutkimus osoittaa, että riskit ovat lisääntyneet hyvin vähän.”
Hän oli samaa mieltä kyselyyn vastanneiden kanssa pakollisesta suojelusta.
”Pakollisilla ohjelmilla aiheutetaan vain vahinkoa. Suojelua pitää tehdä jatkossa vapaaehtoisin keinoin.”
Luontoarvot otetaan huomioon vaihtelevasti
Luonnonvarakeskuksen tutkija Markku Saarinen toivoo, että luontoarvot ja monimuotoisuus huomioidaan talousmetsissä nykyistä paremmin.
”Joskus maastossa näkee suorastaan uskomattomia ratkaisuja esimerkiksi arvokkaiden suoympäristöjen yhteydessä.”
Vastaajista 59 prosenttia oli kuitenkin sitä mieltä, että luontoarvot otetaan riittävästi huomioon metsien käsittelyssä.
Metsäammattilaisten innokkuus ehdottaa erilaisia metsänkäsittelyvaihtoehtoja metsänomistajalle sai Pirkanmaan elykeskuksen ylitarkastajan Auli Suvannon kahden vaiheille.
”Riippuu metsäammattilaisesta, kallistuisin kyllä-puolelle.”
55 prosenttia vastanneista kallistui samaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

